Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Azul: Queen’s Garden

Azul-pelisarja on edennyt jo neljänteen osaan. Azuleista ensimmäinen ja kolmas ovat olleet omaan makuuni sopivia ja siksipä neljättäkin odotin innolla. Ensimmäisessä Azulissa rakennettiin seinää, toisessa lasi-ikkunaa ja kolmannessa huvimajan lattiaa. Nyt rakennetaan puutarhaa! Jos joku ei jaksa lukea pidemmälle, niin paljastettakoon jo nyt, että peli nousi lempi-Azulikseni ja tällä hetkellä muutenkin mieluisampien pelien joukkoon.

Perheen koululaisten suosikkilautapelit talvella 2021 – 2022

10- ja 11-vuotiaamme päivittivät taas lempilautapeliensä top-listansa. Tällä kertaa kummallekin mahtui listalle kuusi lautapeliä, koska viisi oli kuulemma mahdoton rajata. Listojen alta löytyy lyhyet kuvaukset ja kommentit peleistä. 11-vuotias halusi tehdä listan, mutta ei kommentoida, joten 10-vuotiaan kommenttien lisäksi haastattelin itseäni. Näppärää.

Terraforming Mars – joko muutetaan?

Alkuvuodesta aloin pohtimaan, josko hankittaisiin Terraforming Mars (2016), koska se on arvostettu ja hyväksi kehuttu lautapeli. Lisäksi vaikka avaruus- ja scifiteemat eivät ole minulle niin mieleen, niin puoliso niistä pitää. Kuin tilauksesta peli ilmestyi Lautapelit.fi:n toimesta myös suomeksi loppukeväästä ja suomenkielisenä se myös hyllyymme päätyi. Ostettiin lisäksi Prelude-lisäri (englanninkielinen).

Chronicles of Crime: Rikosmysteereitä lautapelinä

Viime aikoina olen lukenut paljon (jostain syystä ruotsalaisia) dekkareita, Camilla Läckbergiä ja Mons Kallentoftia (lämmin suositus molemmille). Myös tv:stä viimeksi katsomamme sarja, kotimainen Pohjois-Pohjanmaalle sijoittuva Kaikki synnit, on samaa genreä. Lähtökohtaisesti Chronicles of Crime - lautapeli kiinnostikin kovasti jo teemansa puolesta.

Brass: Birmingham

Pöydälle eksyi meidän aikuisten pelattavaksi Brass: Birmingham (2018) lautapeli. Olin ihastellut kuvia pelistä Lautapelihelvetti-blogissa ja ajattelin silloin, että hankin sen jostakin käsiini. Ja onhan tämä livenäkin nähtynä tosi upea ilmestys!

Altiplano: alpakoiden ylänkö

Altiplano on Reiner Stockhausenin lautapeli vuodelta 2017. Meille peli tuli kirjastosta ihan puhtaasti siksi, että siinä on iso pahvinen alpakkahahmo. Näin kuvan pelistä jossakin, ja alpakka näytti niin huvittavalta keskellä muuten ihan vakavasti otettavaa peliä, että ajattelin, että pitäähän sitä kokeilla.

Ubongo 3D – vai ehkä sittenkin kaksiulotteisena?

Ubongo on kiva, leppoisa perhepeli. Ostimme 3D-version vuosia sitten ajatuksena, että se sopisi samanlaiselle kohderyhmälle ja toimisi myös lautapelejä harrastamattomassa porukassa kivana ajanvietteenä. Noh. Väärässä olimme – siitä lisää alempana. Mistä Ubongoissa on kyse? Ubongo on julkaistu vuonna 2003 ja sen jälkeen siitä on julkaistu eri versioita, joista oma lempparini on Ubongo Extreme, josta voi käydä... Continue Reading →

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑