Altiplano on Reiner Stockhausenin lautapeli vuodelta 2017. Meille peli tuli kirjastosta ihan puhtaasti siksi, että siinä on iso pahvinen alpakkahahmo. Näin kuvan pelistä jossakin, ja alpakka näytti niin huvittavalta keskellä muuten ihan vakavasti otettavaa peliä, että ajattelin, että pitäähän sitä kokeilla. Pelästyin vähän, kun huomasin pelin bgg-sivulta sen olevan kohtuu raskas (3.36), mutta niin se vain kirjastosta kotiin kannettiin perheen aikuisten pelattavaksi.
Ikäsuositus: 12+
Pelaajamäärä: 2-5
Peliaika: 60-120 min
Mistä on kysymys?
Altiplano on pussukanrakennuspeli (bag building – mikäköhän suomenkielinen termi oikeasti on?), joka sijoittuu Andien ylängölle. Omasta pussista nostetaan resursseja (esimerkiksi kalaa, alpakoita, kaakaota), joilla vuorojen myötä tehdään erilaisia toimintoja. Näin mm. saa pussiinsa lisää erilaisia resursseja. Kuriositeettina, resursseja on 13 erilaista, eli erilaisia laattoja pelissä riittää.
Kierroksessa on kolme vaihetta:
- Täyttövaihe: oman pelilaudan suunnittelualueen paikkojen täyttö omasta pussukasta
- Suunnitteluvaihe: suunnittelualueen resurssien asettelu omalle pelilaudalle sen mukaisesti mitä jatkossa haluaa tehdä
- Toiminta: pelaajat liikkuvat pelilaudalta toiselle pelialueen keskellä ja tekevät toimintoja sen mukaisesti millä laudalla oma pelinappula on ja mitä resursseja kyseistä lautaa vastaavalla alueella pelaajan omalla pelilaudalla on. Pelilautoja, joilla liikutaan, on seitsemän erilaista.

Ensimmäisen ja toisen vaiheen pelaajat tekevät yhtä aikaa. Kolmosvaiheessa toimintoja tehdään vuorotellen (aloittaja vaihtuu joka kierrokselle ja iso alpakka on aloittajan merkkinä). Pelilaudalta toiselle saa liikkua kolmosvaiheessa ilman resursseja yhden kerran, lisäkerrat maksavat ruokaa. Toimintoja voi yhdellä pelilaudalla tehdä useita perätysten eli liikkuminen ei ole pakollista. Kolmosvaihe päättyy kun kaikki pelaajista ovat passaneet toimintavuoronsa. Silloin kierros alkaa alusta.
Kolmosvaiheessa toimintavaihtoehtoja on hurjasti. Yksinkertaisimmillaan resursseja voi vaihtaa toisiksi tai rahaan. On myös mahdollista ostaa mm. voittopisteitä antavia veneitä tai taloja tai erilaisia lisätoimintoja sisältäviä laajennuslaattoja.

Pussukan sisältö rakentuu siten, että pelaaja laittaa kolmosvaiheessa käyttämänsä ja saamansa resurssit omaan koriinsa, josta ne kipataan pelaajan pussukkaan, kun se tyhjenee. Resursseja voi lisäksi laittaa varastoon tai tilauskorteille – näissä ne pysyvät pelin loppuun asti, eivätkä enää palaa pussiin. Nämä toiminnot pitäisikin osata tehdä oikeaan aikaan, jolloin pussista saa siivottua turhia resursseja pois.
Peli loppuu, kun laajennuslaatat loppuvat tai joltakin keskialueen pelilaudoista loppuu kaikki resurssit ja kortit, mikäli niitä laudalla on. Lopussa pisteitä saa resursseista (eri resursseista eri määrät), vene- ja talokorteista, varastoiduista resursseista ja toimitetuista tilauksista.
Kokemuksia pelistä
Hämmästyin ohjetta lukiessani: pelissä on nippeliä ja nappulaa vaikka kuinka, ja olin varma että säännötkin ovat tosi monimutkaiset ja vaikeaselkoiset. Mutta lukaisin ohjekirjan kerran läpi ja olin valmis pelaamaan ilman ensimmäistään kysymystä. Mielettömän hyvin kirjoitetut ohjeet.
Pelin asettelu pöydälle vie aikaa: resurssit asetellaan pelaajamäärän pelilaudoille ja muutakin sälää on paljon. Määrät ja paikat on kuitenkin selkeästi merkitty. On myös kiva, että pelialue rakennetaan seitsemästä pelilaudasta: lautojen järjestys on pelikerroilla erilainen. Pelin komponentit ovat hyvän näköisiä, väritykseltään lämpimiä ja teemaan sopivia. Erityisesti tykkään isosta aloittajamerkkialpakasta ja pelaajien resurssikoreista. Merkinnät ovat selkeitä ja vaikka niitä on paljon, ei ohjekirjaa paljon tarvitse selata.

Ensimmäisessä pelissä toki kompastelimme ja opettelimme oikeanlaista taktiikkaa, mutta sekä minä että perheen toinen aikuispelaaja ihastuimme peliin saman tien. Ilmeisesti tämmöinen aivopähkinä lähes kokonaan ilman vuorovaikutusta sopii meille.
Vuorovaikutusta pelaajien välillä ei tosiaan paljonkaan ole. Kun valitset toiminnoksesi veneen, talon tai tilauskortin ottamisen, saat valita sen korttipinosta oman taktiikkasi mukaisesti – jollei toinen pelaaja ole ehtinyt jo viedä korttia ennen sinua. Lisäksi toinen voi viedä juuri haluamasi laajennuslaatan tai viimeisen resurssin jonkun alueen pinosta, mutta muuten omaa strategiaansa saa rakentaa rauhassa.
Alussa resurssien tuotannon käynnistäminen tuntuu hankalalta, mutta pikkuhiljaa elämä Perun ylängöllä helpottaa. Reittejä menestykseen on monia: mm. kaakaon tuotanto on avain arvokkaampiin resursseihin, toisaalta myös raha on avain onneen: sillä saa mm. ostettua toteutettavia tilauksia. Strategian valintaan vaikuttaa mm. alkuun saatu hahmokortti, joka määrää kunkin pelaajan aloitusresurssit sekä se, millaisia laajennuksia saat hankittua.
Pelin mukana tulee myös laajennusosa, jossa pelaajat saavat alkuun omat tavoitteensa, joista saa lisäpisteitä mikäli ne saa toteutettua. Nämä tavoitteet tavallaan jopa helpottavat peliä, koska on valmis vaihtoehto, mihin suuntaan peliä olisi hyvä lähteä viemään.
En ole pelannut Orleansia (Altiplano-innostuksen myötä pitää ehdottomasti), mutta se on saman suunnittelijan samantyyppinen peli. Jos siis tykkäsit siitä, niin varmaan tästäkin! Pakanrakennus on myös mekaniikkana sukua pussinrakennukselle, eli myös pakanrakennuspelien ystäville Altiplano voisi olla kiva. Jonkin verran pelikokemusta tämä kyllä vaatii pohjalle, sen verran monimutkaisesta pelistä on kyse.
Vastaa