Millainen on hyvä lasten lautapeli?

Kysymys on vähän kuin kysyisi lempiväriä tai lempiruokaa. Oikeata vastausta ei ole, mutta pohdin kuitenkin millaiset kriteerit itselläni on hyvälle lastenpelille. Lastenpeliksi miellän pelin, jota alle kouluikäiset voivat pelata keskenään tai aikuisen kanssa ja pikkukoululaiset keskenään. On olemassa myös ihan pienille tarkoitettuja ensipelejä (2+), mutta tässä en keskity niihin.

Meillä 6- ja 8-vuotiaat ovat pääosin siirtyneet lastenpeleistä perhepeleihin ja sen kunniaksi ajattelin tutkia hieman lastenpelihyllymme pelejä, joiden pariin taaperomme parin vuoden päästä siirtynee.

Hyvän lastenpelin kriteerejä itselläni on muutamia:

1. Lyhyehkö kesto (5-30 min)
2. Yksinkertaiset säännöt
3. Kestävät ja kauniit/värikkäät/mielenkiintoiset komponentit
4. Omaan peliin vaikuttaminen (ei ainakaan pelkkää tuuripeliä)
5. ”Rauhallinen” pöytäpeli
6. Jokin erityinen piirre tai mekaniikka, joka houkuttelee pelaamaan

Pelin kesto

Meillä lapset ovat jo pitkään jaksaneet pelata pitkiäkin pelejä. Pitkissä peleissä ongelmana on kuitenkin häviäminen. Pitkässä pelissä jännitys ehtii kasvaa melkoisesti, ja jos peli päättyy tappioon se purkautuu usein kiukkuna, jos peli on pitkä. Ja mitä pidempi peli sitä suurempi kiukku.

Lyhyitä pelejä ehtii pelata tarvittaessa vaikka useamman kerran peräkkäin, jolloin useammalla on mahdollisuus voittaa. Lisäksi meillä lapset usein haluavat pelata uudestaan ja uudestaan, jolloin on ihan kivakin, että peli ei ole kovin pitkä, jolloin pyyntöön voi useammin suostuakin.

Quoridor Kid – pelin pelaa 10 minuutissa, joten uusintaottelu on helppo ottaa

Yksinkertaiset säännöt

Lapset vasta harjoittelevat pelaamista, sääntöjen noudattamista, vuorottelua jne. Pidän peleistä, joita lapset voivat pelata keskenään, jolloin on selvää, että sääntöjenkin on oltava yksinkertaiset, jos aikuinen ei joka hetki ole vieressä katsomassa. On hyvä, että lapsi voi keskittyä omiin ratkaisuihinsa pelissä eikä siihen miten missäkin kohdassa nyt pitikään toimia ja mitä pitikään tehdä missäkin tilanteessa. Liian vaikeassa pelissä lapsi joutuu tekemään valintoja sattumanvaraisesti tai aikuinen pelikaveri joutuu neuvomalla ohjailemaan lapsen peliä (mikä opetteluvaiheessa on toki hyvä).

Kilpikonnakisassa on helpot säännöt, mutta se ei tee pelistä tylsää, sitä on pelattu aikuistenkin kesken

Kauniit ja kestävät komponentit

Arvostan pelin ulkonäköä myös aikuisten kesken pelatessa ja lasten lautapeleissä tämä on ehkä vieläkin tärkeämpää. Peli herättää mielenkiinnon, jos kuvitus on kaunis/hauska tai värikäs.

Lastenpeleissä on tärkeää myös että komponentit kestävät ja pysyvät tallessa. Niitä käsitellään välillä rajustikin ja nappulat saattavat päätyä hetkeksi myös leikkiin. Erityisesti pidän saksalaisen Haban pelien komponenteista, ne ovat aina puuta tai paksua pahvia ja yhtä hienoja välillä kaipaan aikuistenkin peleihin.

Hepan hirnahdus: kauniit ja kestävät komponentit

Omaan peliin vaikuttaminen (ja tuuri)

Peli, jossa edetään täysin noppaa heittämällä ilman minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa omaan peliin voi satunnaisesti pelattuna olla lasten mieleen. Kuitenkin useammin pöytään päätyvät pelit, joissa voi tehdä omiakin valintoja. Toki täysiä tuuripelejä ei meidän pelihyllyssä montaa olekaan.

Lastenpeleissä tuurielementti ei kuitenkaan ole täysin huonokaan juttu. Se poistaa mukavasti tasoeroja enemmän ja vähemmän pelanneiden tai eri-ikäisten lasten välillä. Muutamia puhtaasti strategisia lasten pelejäkin meillä on, mutta yleensä onnen vaikutus on kortteina tai noppina mukana.

Catanin uudisasukkaat Juniorissa harjoitellaan strategisten valintojen tekemistä

”Rauhallinen” pöytäpeli

Meillä on menoa ja meteliä paljon, joten kun pelataan, ei pelissä kaivata naamaan läiskähtäviä kakkuja tai norsun kärsästä lenteleviä perhosia. Niitäkin on nähty. Hyvän pelin ääreen voi rauhoittua pöydän ääressä.

Muuttuva labyrintti: klassikko pelipöydällä

Jokin erityinen piirre

Tämä koskee toki kaikkia pelejä. Pelin on jotenkin erotuttava muista, että peli jaksaa kiinnostaa ja valikoituu pelattavaksi. Pelilauta voi olla erityinen, kuten vaikkapa Myyräpelissä (Under the Ground) oleva monikerroksinen lauta. Pelin mekaniikka voi olla poikkeava, kuten Kellotornin kummitukset -muistipelissä, jota pelataan yhteistyössä toisten pelaajien kanssa.

Myyräpeli: muutama myyrä on jo koloissa menossa seuraavaan kerrokseen

Hyllyn parhaat

Loppuun vielä meidän hyllystä löytyvien lastenpelien parhaita listana:

• Hepan hirnahdus (loistava ikäluokassa 3-5 v., nopanheiton lisäksi saa miettiä valintoja)
• Myyräpeli (hieno lauta koloineen, meillä alk. 4 v.)
• Quoridor Kid (aikuinenkin jaksaa pelata, meillä 4+v.)
• Kellotornin kummitukset (yhteistyöpeli, kenellekään ei tule paha mieli, meillä 4+v.)
• Kilpikonnakisa (oman pelinappulan väri hauskasti piilossa muilta loppuun asti, aikuisellekin hauska peli, 5+v.)
• Muuttuva labyrintti (klassikko, joka meillä jaksaa viihdyttää, 5+v.)
• Monza (formulakisaa kuudella nopalla, jossa ei kuitenkaan pelkkä tuuri ratkaise, 5+v.)
• Catanin uudisasukkaat Junior (yksinkertaistettu versio Catanista, joka toimii hyvin, 6+v.)

Meidän hyllyssä lastenpelit ovat vähemmistössä, joten enkä niihin tartu yleensä kirpparillakaan. Lista ei siis missään nimessä ole kattavaa nähnytkään. Meidän lapset lisäisivät listalle varmasti vielä Kimblen ja Afrikan tähden, mutta omalle listalleni ne eivät pääse. Näilläkin kahdella on toki tärkeä rooli lautapelimaailmassa. On hienoa, että on joitakin pelejä, joita kaikki lapsivieraat lähes poikkeuksetta osaavat ja uskaltautuvat pelaamaan, koska peli on tuttu. Sen jälkeen on helpompi uskaltautua pelaamaan vieraampiakin pelejä.