Pelaajahaastattelu: Lasten suosikkilautapelit joulun alla 2019

Meidän perheen lautapelien top-listoista huolehtivat jälleen kerran kaksi vanhinta lasta. Itse en omaa listaa ole vieläkään uskaltautunut tekemään, pelejä on tosi vaikea verrata keskenään. Kärkiviisikko lapsilla vaihtuu puolivuosittain aina lähes täysin, niin nytkin. Nyt yksi peli kahdeksanvuotiaan listalla on säilynyt edelliskerrasta, kaikki muut suosikit ovat vaihtuneet. Tällä kertaa mukana ei ole yhtään kirppispelejä, vaan kaikki ovat melko uusia, vielä kaupoista löytyviä pelejä.

Pelaajien valinta -finalistit pintaraapaisuna: häh, täh, mitä, kenelle?

Pelaajien valinta -lautapelipalkinnon voittajat julkistettiin tänään. Olen itse saanut olla mukana tämän vuoden raadissa ja sen vuoksi päässyt sekä äänestämään finalisteista että pelailemaan finalistipelejä ja ehdokkaita. Ehdokkaina olivat kaikki suomeksi julkaistut pelit, harrastajasarjassa myös muut suomalaiset pelijulkaisut. Palkinnosta voit lueskella lisää palkinnon sivuilta. 

10 erilaista noppapeliä

Helmikuussa meillä pelattiin yllättävän paljon pelejä, joissa nopat ovat merkittävässä roolissa. Listalle mahtuu pelejä, joissa noppia sijoitellaan eri muodostelmiin, kupongintäyttöpelejä, muutama raskaampi europeli sekä perinteisempää heitä-ja-liiku osastoa.

Koko perheen neppailut paremmuusjärjestyksessä

Vuosi 2018 oli meidän perheessä neppailupelien vuosi. Neppailupelit ovat näppäryyspelejä, joissa toki taito ratkaisee, mutta usein mukana on myös reilusti tuuria. Ensimmäinen neppailupelimme Snap! tuli meille toukokuussa lähikirpparilta puhtaasti siksi, että meillä ei yhtään neppailupeliä ollut. Silloinen eskarilainen innostui siitä kovin.

Dragon Castle – tiililinnan rakentelua ja purkamista

Lapsena kliksuttelin Mahjong-pasianssia tietokoneella sen verran useasti, että Dragon Castle -lautapelin (2017) useaan kerrokseen pinotut tiilet palauttivat hetkeksi lapsuuteen. Oikeita Mahjong-tiiliä en ole päässyt hypistelemään, mutta ilmeisesti nämä ovat vähän jotain sinne päin muttei sitten kuitenkaan.

Spinderella: kiehtova lastenpeli

Spinderella (2015) on lasten lautapeli, jossa on vähän poikkeava idea. Lapsia (ja aikuisia) ihastuttaa näyttävä pelilauta, joka ei ole pelkästään näyttävän näköinen, vaan sen kaksikerroksisuutta myös hyödynnetään omaperäisellä tavalla.

Vuoden partypeli 2018 finalistit

Osallistuin Suomen Leluyhdistuksen perhe- ja partypelien kuluttajaraatiin ja pääsin testaamaan vuoden 2018 finalistipelejä näissä sarjoissa. Perhepelejä pelattiin niin innolla, että kuvaaminen lähes jäi, mutta partypelejä ehdin vähän kuvatakin, joten niistä on helpompi näin jälkeenpäin jotain muistaa. Partypelit eivät ole ihan sitä ominta juttuani, mutta kyllä niidenkin joukosta välillä löytyy pelejä, joita mielelläni pelaan, kuten vaikka... Continue Reading →

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus