Pelaajien valinta -lautapelipalkinnon voittajat julkistettiin tänään. Olen itse saanut olla mukana tämän vuoden raadissa ja sen vuoksi päässyt sekä äänestämään finalisteista että pelailemaan finalistipelejä ja ehdokkaita. Ehdokkaina olivat kaikki suomeksi julkaistut pelit, harrastajasarjassa myös muut suomalaiset pelijulkaisut. Palkinnosta voit lueskella lisää palkinnon sivuilta.
Voittajiksi selvisivät Cøpenhagen (perhepeli) ja Terraforming Mars (harrastajapeli), joista jälkimmäinen vei myös Suomen leluyhdistyksen Vuoden aikuistenpeli-palkinnon. Vuoden pelitekona palkittiin 20-vuotisjuhlavuottaan viettävä Suomen lautapeliseura. Onnea voittajille!
Tässä omia ajatuksiani erityisesti perhesarjan finalisteista, joita lasten kanssa on pelailtu pitkin kesää ja syksyä. Ja lopusta löytyvät myös kommentit harrastajasarjan finalisteista.
Finaaliin perhesarjassa pääsivät siis:
- Cøpenhagen
- The Mind
- Pearls
- Planet
- Welcome To…
Perhe-voittaja: Cøpenhagen
Häh, täh? Mitä? Tästä kirjoittelin arvion jo aiemmin. Cøpenhagen on laattojenasettelupeli, jossa laatoista rakennetaan talon seinää korttisettejä keräilemällä. Valmiista riveistä ja sarakkeista saa pisteitä, ja enemmän, jos ne koostuvat vain ikkunoista. Lisänä ovat bonuslaatat, joita rakentamisesta on mahdollista saada. Ne antavat erikoistoimintoja, jotka ovat oikeastaan pelin suola.
Kenelle? Cøpenhagen on hyvä ja helppo perhepeli, ja sopii myös vaikkapa reissuun lähtijälle tai matkalippulahjan kylkiäiseksi. Bonuslaattojen käyttö tuo peliin syvyyttä, jolloin sitä voi suositella myös peliharrastajalle kevyeksi peliksi. Tosin tämä syvyys avautui ainakin meillä vasta muutaman pelin jälkeen. Teema ei kuitenkaan isommin meidän 8- ja 9-vuotiaita innostanut, joten enemmän tätä on pelattu aikuisporukalla.
Perhe-finalisti: The Mind
Häh, täh? Mitä? The Mind -korttipeli poikkeaa muista perhesarjan finalisteista ollen vähän partypeleihin päin kallellaan. Pelin (onko tämä peli vai yhteinen kokemus/elämys?) ideana on kommunikoimatta sen enempää saada käsikortit pelattua yhteiseen pakkaan kasvavassa järjestyksessä. Jos se onnistuu, jaetaan uudet käsikortit, yksi aiempaa enemmän, ja yritetään uudelleen. Pari kertaa saa mennä pieleenkin. Parhaimmillaan yhdessä koetaan hämmentäviäkin onnistumisen hetkiä, kun ajoitus osuu nappiin.
Kenelle? The Mind on ehkä vähän eri porukan peli siinä mielessä, että tätä kokeilisin rohkeasti ihan kenen tahansa kanssa. Ei niin, että peli olisi jokaisen peliharrastajan mieleen (ei kai sellaista olekaan), vaan ennemminkin niin, että tähän voi helposti saada houkuteltua mukaan ne ei-pelaavat mummit, kummit, kaverit ja lasten kaverit. Säännöt ovat helpot ja pelaamaan pääsee nopeasti. Ensikokeilulla lapset eivät tykänneet, mutta uusintakierroksella testatessa varsinkin tokaluokkalainen innostui. Vähän syyttelyksi homma meinasi välillä mennä, kun epäonnistuttiin. Ja jonkinasteiseen epäonnistumiseenhan peli käytännössä aina päättyy.
Perhe-finalisti: Pearls
Häh, täh? Mitä? Pearlsia tulikin pelailtua kesän reissuissa kovasti (arvio löytyy täältä). Jaipurmainen, mutta kevyempi peli on tosi nopea, värikäs filleri, joka on helppo oppia ja opettaa. Pearlsissa kerätään samanlaisten helmikorttien settejä, jotka antavat lopussa pisteitä kortteihin merkityn numeron verran. Vuorolla voi joko ottaa käteen pöydästä kaikki samanlaiset kortit tai pelata yhden setin pöytään. Riittävän monta korttia sisältävistä seteistä voi saada kaulakoru-bonuskortin, jos oikean pituisia koruja on vielä jäljellä.
Kenelle? Pearlsia meillä on pelattu sekä lasten että lautapelejä vähemmän pelaavan mummin kanssa ja kaikkea siltä väliltä. Enemmän pelanneille tämä on supernopea filleri eikä sellaisena oma lempparini, mutta lasten kanssa tämä on ollut kiva ja sopivan taktinen peli. Lapsiperheessä mahtuu näppärästi ajallisesti mihin tahansa väliin, ”pelataas yksi peli odotellessa”.
Perhe-finalisti: Planet
Häh, täh? Mitä? Planetissa jokainen pelaajaa päällystää oman 3D-planeettansa magneettisilla maastolaatoilla. Jokaisella on oma salainen maastotyyppi, josta saa lopussa pisteitä laattamäärän mukaisesti. Lisäksi planeetalle houkutellaan eläimiä (kortteja), jotka muuttavat sen pelaajan luo, jonka planeetta miellyttää eniten. Kriteerinä voi olla esimerkiksi eniten vesialueita tai suurin metsäalue, joka ei ole vuoriston vieressä.
Kenelle? Planetia kaipasin Leluyhdistyksen Vuoden peli -finaaliin perhepelisarjassa, mutta se ei sinne yltänyt. Pelaajien valinta -finaaliin peli kuitenkin ylsi. Näistä finalistipeleistä tämä on meidän lasten suosikki, eli voisin suositella sitä perhepeliksi erityisesti ala-asteikäisten lasten kanssa pelattavaksi.
Planeetat ovat hienoja ja eläinkorttien eläimet mukavan realistisen näköisiä (tässähän voi vaikka oppia jotakin!). Levottomampikin (lapsi-)pelaaja viihtyy planeettaa pyöritellessään paikallaan. Tavoitteita (eläinkortteja) on niin paljon ja ne ovat monesti keskenään ristiriidassa, että strategian suunnittelu on hankalaa, mutta tämä sekavuus toisaalta tasoittaa peliä vähemmän suunnitelmallisten pelaajien kanssa pelatessa.
Perhe-finalisti: Welcome to…
Häh, täh? Mitä? Welcome to… on tyylikkäästi kuvitettu kupongintäyttöpeli, joka meillä hyppäsi kupongintäyttöpelien listan kärkeen. Noppia ei tässä heitellä, vaan joka vuorolla kaikki valitsevat korttiparin kolmesta vaihtoehdosta. Toisesta kortista kirjoitetaan numero kuponkiin ja toinen kortti määrittää erikoistoiminnon. Kupongissa on kolme katua, joiden varrella oleviin taloihin kirjoitetaan numeroita nousevassa järjestyksessä. Erikoistoiminnoilla kaduille saa mm. puistoja, taloihin uima-altaita ja talojen väliin naapurustoja rajaavia aitoja. Nämä antavat pelin lopussa pisteitä eri tavoin.
Kenelle? Welcome to… on sen verran haastavampi peli, että vaikka meidän 9- ja 8-vuotiaat sen pelaamisesta selvisivät, avautuu peli paremmin ehkä vielä muutaman vuoden vanhemmille. Peliharrastajaporukalla tätä on monet kerrat pelattu ja kokemus on ollut hyvä. Suositus siis perhepeliksi vähän isompien lasten kanssa tai aikuisporukalla pelattavaksi. Pelin pelaajamääräksi on merkattu 1-100, mutta ihan tuonne yläpäähän en määrää venyttäisi, pelin kesto voisi hieman venähtää ja käytännön toteutustakin pitäisi miettiä, että kaikki näkisivät kortit. Sinänsä pelaajamäärällä ei ole suurempaa merkitystä: toisten pelaajien valinnoilla on vain vähän vaikutusta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Meidän hyllyssä on vähän pelejä, jotka sopivat myös isommalle pelaajamäärälle, joten joustavuudesta iso peukku. Welcome to… on toiminut meillä myös kaksinpelinä aikuisten kesken loistavasti.
Harrastaja-finalistit aavistusta lyhyemmin:
Harrastajasarjassa finaaliin ylsivät Amul, Azul: Stained Glass of Sintra, Dawn of Peacemakers, Decrypto ja Terraforming Mars. Näitäkin ollaan pitkin vuotta pelailtu ja erityisesti voittaja on myös meillä saanut arvostusta osakseen.
Voittaja: Terraforming Mars: Marsin maankaltaistusta: koneistonrakentelua, jossa koneistoa ehtii hyvin myös pyörittää. Raskaahko peli kestää pitkään, mutta on erinomaisen viihdyttävä. Sääntökirja on paksu, mutta pelaaminen suoraviivaista – toki oikean strategian löytäminen haastavampaa. Raskaista peleistä pitäville mainio valinta. Meillä tämä on noussut yhdeksi lemppareistani, vaikka yleensä avaruusteema ei niin ilahduta. Arvio pelistä täällä.
Amul: Korttipeli, jossa pelaajat ovat kauppiaita, hankkivat kauppatavaroita ja toteuttavat tilauksia. Isolle porukalle on vaikea löytää pelejä, joten Amulille iso plussa pelaajamäärästä 3-8. Pelissä on mahdollista valita monenlaisia toimivia strategioita, eikä mikään ole vielä tuntunut ylivoimaiselta. Hauskasti tässä kortit voivat antaa pisteitä vaikkapa vieruskaverin pelaaminen korttien mukaan tai koko peli porukan korttien mukaan. Toisessa päässä pöytää voi olla siis ihan eri strategiat kuin toisessa.
Azul: Stained Glass of Sintra: Azulin ystäville uutta versiota. Pelissä rakennetaan värikkäitä ikkunoita lasilaatoista. Lasimestarin liikkuminen rajaa mahdollisia rakennuskohteita ja mm. se tekee pelistä hyvin erilaisen kuin perus-Azul. En itse ihastunut alkuun peliin ollenkaan, mutta useamman pelikerran jälkeen pelaan sitä jo mielelläni. Samanlaista pelin hallinnan tunnetta en kuitenkaan saa kuin Azulia pelatessa. Minulla Azul vie voiton, mutta monella ollut toisinpäin. Ei siis auta kuin kokeilla itse! Tämä peli toimii hyvin myös lasten kanssa.
Dawn of Peacemakers: Yhteistyöpeli rauhan rakentamisesta. Upean näköinen peli, jota myös mielellämme pelaamme. Ihan ykkösvaihtoehto yhteistyöpelit eivät kuitenkaan pelipöytään meillä ole. Teemallisesti tämä on mukavampi lastenkin kanssa kuin sotapelit yleensä. Kielenä on kuitenkin englanti. Peli on kampanjatyylinen eli siis etenee skenaario kerrallaan järjestyksessä ja pelin edetessä paljastuu uusia ominaisuuksia. Kiva on, ettei mitään tuhota ja peli on mahdollista palauttaa alkuasetelmaan. Olen melko allerginen kertakäyttöpeleille.
Decrypto: Tänä vuonna kummassakin sarjassa finaaliin ylsi partypeli, ja harrastajasarjassa se on Decrypto. Peliä pelataan kahdessa joukkueessa, joissa annetaan ääneen vihjeet koodista. Yksisanaisten vihjeiden on tarkoitus olla sellaisia, että oma joukkue arvaa koodisanojen järjestyksen, mutta vastapuoli pysyy täysin pihalla järjestyksestä ja koodisanoista. Pikkuhiljaa vihjeiden lisäännyttyä vastapuoli pyrkii murtamaan koodin. Sääntöjä on vaikea selittää lyhyesti ja jostain syystä itselleni myös ohjekirja oli hankala. Pelaaminen on kuitenkin viihdyttävää ja helppoa, kunhan parin kierroksen jälkeen kaikille on selvää mitä pelissä tehdään. Peliporukalla on paljon merkitystä viihdyttävyyden suhteen: itse tykkään pelistä tutulla porukalla. Omien isompien lasten (8 ja 9) en tätä vielä pelaisi, sen verran monimerkityksellisiä vihjeitä olisi syytä hahmottaa, ettei se välttämättä olisi lapsista hauskaa.
Koko perhe pelaa 
Vastaa