Meillä asuu ihan pian 5-vuotias lautapelaaja ja siksi onkin aika pysähtyä hetkeksi pohtimaan, mitkä meillä ovat olleet 4-vuotiaalle ne mieluisimmat lautapelit. Nelivuotiaamme pelaa pääasiassa kokonaan nimenomaan lasten pelejä, vaikka valikoimaa meillä on toki monenlaista. Ensimmäiset Carcassonne-pelitkin 4-vuotias on kokeillut isompien kanssa, mutta vielä innostus kohdistuu vähän simppelimpiin peleihin. Tähän listalle on poimittu meillä toimivimpia, jotka ovat sekä äidin että nelivuotiaan suosikkeja.
Timanttiponit: Pilvien pinoamispeli
Timanttiponit: Pilvien pinoamispeli (2019) on karkkisöpö yhteistyöpeli, jossa kasataan puisia pilviä ja poneja pinoon ja kerätään samalla timantteja. Kyse on näppäryyspelistä, jossa pilvi-ponipinoa kootaan yhdessä. Se onkin hyvä, sillä muuten varsinkin aikuisen ja lapsen tai eri-ikäisten lasten näppäryyspeleissä taitoerolla olisikin liian suuri merkitys. Muutenkin kyse on pienten näppäryyspelistä, eli pinoaminen ei ole liian vaikeaa, vaan muodot pinoutuvat sopivan sulavasti. Tosin kyllä aikuinenkin pilvilinnan saattaa saada kaatumaan. Peli sopii hyvin sekä lasten kesken pelattavaksi että aikuisen ja lapsen yhteiseksi peliksi.
Karuba Junior
Karuba Junior (2017) on myös yhteistyöpeli. Siinä seikkaillaan viidakossa aarteita etsien ja varotaan tiikereitä ja merirosvoja. Käytännössä peli etenee laattoja nostamalla. Laatoilla rakennetaan polkuja, joiden varrelta laatoista löytyy myös aarteita. Jos kolme aarretta löytyy ennen kuin merirosvot pääsevät rantaan, on peli voitettu. Peli on lähes täysin tuuripeli, mutta laattojen asettelussa voi myös ajaa itsensä umpikujaan, jos ei yhtään suunnittele. Helposti voitettava peli ei kuitenkaan ole, pelaamistamme peleistä tappioon on päädytty 58 % peleistä. Se on lastenpelille iso prosentti. Peli on kuitenkin lyhyt, 5-10 minuuttia ja pelaamme aina niin monta kertaa, että kaikki aarteet löytyvät. Eikä häviäminenkään tässä pelissä niin harmita, kun se tapahtuu yhdessä.
Dragomino
Dragomino (2020) on kaunis laattojenasettelupeli, jossa kerätään vauvalohikäärmeitä. Lohikäärmeenmunan saa asettamalla samanlaiset maastoalueet vierekkäin. Tuurilla on suuri merkitys: lohikäärmeenmunissa ei aina olekaan lohikäärmettä, vaan välillä ne ovat tyhjiä. Peli skaalautuu hyvin ylöspäin ja nelivuotias on alarajalla, kun pelin suositusikäkin on 5+. Kun ikää tulee lisää, avautuu pelistä varmasti uusia ulottuvuuksia, sillä omilla laattavalinnoilla voi vaikuttaa todennäköisyyteen, jolla vauvalohikäärmeitä saa (ja halutessaan voi seurata myös pelikavereiden peliä). Tämä tasaa sopivasti taitoeroja ja tekee pelistä sopivan eri ikäisille pelaajille. Arvio Dragominosta täällä.
Etanaralli
Etanaralli (2018) on veikeä peli, jossa magneettiset etanat kiipeävät pitkin pelilaatikon kylkiä nopanheittojen mukaan. Noppia on kaksi, joista pelaaja saa valita kumpi noppa kertoo liikkuvan etanan värin ja kumpi määrää ruudun, johon etana liikkuu. Jokaisella on omat tavoitevärinsä, joiden toivoisi pääsevän palkintopallille. Nämä ovat kuitenkin salaisia, mikä tuo peliin strategista ulottuvuutta. Tämä voi pienimmillä pelaajilla tehdä pelistä liiankin vaikean, mutta aina voi pelata avoimilla tavoitekorteilla. Niin meilläkin on vielä tehty. Peli on mielekäs aikuisellekin eli pelattavaa riittää pitkään. Arvio Etanarallista täällä.
Kellotornin kummitukset
Jälleen yhteistyöpeli – näistä me näköjään tykätään. Kellotornin kummitukset (suomiversio 2013) on yhteistyömuistipeli ja oikeastaan ainoa muistipeli, jota meillä on pelattu paljon. Kummitusten on aika mennä nukkumaan ja saman väriset kummituskolmikot on löydettävä ennen kuin kello lyö kaksitoista. Yhteistyöelementti tekee pelistä hauskan, ja on kyllä ihmeellistä miten hyvin nelivuotias muistaa. Tätä ei kaupasta enää saa, mutta kirppikseltä voi hyvinkin löytyä.
Lumottu torni – Magic tower
Lumotussa tornissa (2012) yksi pelaajista on velho ja muut pelaavat prinsessaa auttavassa tiimissä (yksinkin se onnistuu hyvin). Prinsessa on vankina tornissa, jonka avaimen velho piilottaa jonkun pelilaudan luukun alle. Muiden pelaajien nappula saa etumatkaa ja lähtee etsimään avainta. Velhokin lähtee avainta kohti – hänhän tietää missä se on – mutta vähän taaempaa. Nappulat ovat hauskasti magneettisia, ja kun nappula on sen luukun päällä missä avain on piilossa, nousee luukku nappulan mukana ylös ja avain paljastuu. Avaimen löytänyt pelaaja saa sovittaa sitä yhteen tornin lukoista. Jos lukko on oikea, prinsessa singahtaa pois tornista. Jos ei, alkaa piilotusleikki alusta.
Loopin’ Louie
Tämä on meille epätyypillinen muovinen pelihärpäke. Nelivuotias sai Loopin’ Louien (1992) joululahjaksi, ja kylläpä se onkin hauska. Pelit maittavat hänen lisäkseen, isosisaruksille ja aikuisille. Myös kaksivuotias yrittää mielellään pelata mukana. Pelissä yritetään suojella omia kanoja ilmassa kieppuvalta lentokoneelta ja samalla yritetään tiputtaa toisten kanoja. Ympyrää lentävää lentokonetta tuupitaan muovisilla mailoilla, jotka saa näpsäkästi kahteen asentoon: helppoon ja vaikeaan. Pelissä voi yhtä aikaa pelata joku vaikeammalla mailan asennolla ja toinen helpommalla, mikä tuo kivasti tasoitusta myös eri-ikäisten peleihin. Hauskinta tämä on jos pelaajia on neljä.
Mato Mato
Mato Mato (2011) on höpsö tuuripeli, jossa on jotakin tosi suloista. Kuvitus on ihanan värikästä ja pelaaminen jännittävää – vaikka noppa määrääkin kaiken. Jokaisella pelaajalla on oma mato, joka sujahtaa pelilaudan väliin näkymättömiin laudan toisessa päässä. Voittaja on se, joka tulee ensimmäisenä taas näkyviin laudan toisessa päässä. Noppa määrää, kuinka pitkällä madonpätkällä omaa matoaan saa kasvattaa. Bonuksia voi saada matkan varrella kahdesta kohtaa (tässä on pelin strategiaosuus) arvaamalla mikä madoista ehtii kurkistuskohtiin ensimmäisenä. Kirpparilta tämänkin voi vielä löytää.
Kummitusportaat
Kummitusportaissa (2003) jokainen pelaaja saa oman värisen nappulan, jonka tavoitteena on kulkea portaat ylös. Noppa kertoo montako askelta saa kiivetä. Välillä noppa näyttääkin kummitusta, jolloin yksi nappuloista peittyy kummituksen alle. Jos kaikki ovat jo kummituksina, vaihtaa kaksi kummitusta paikkaa. Koko ajan pitäisi pysyä perillä siitä, minkä kummituksen alla oma nappula kulkee, jotta osaa kuljettaa oikeaa nappulaa. Se onkin yllättävän vaikeaa – ja hauskaa, mutta toimiakseen peli vaatii kolme tai neljä pelaajaa. Tämä on toiminut meillä hyvin koko perheellä, väsyneenä meinaa kyllä harmitus ottaa vallan, kun vaihtoja tehdään. Itse tipahdan poikkeuksetta kärryiltä aina.
Mörköjahti
Poimin tähän eniten pelaamiamme pelejä ja kun lista oli valmis, kysyin nelivuotiaalta haluaisiko hän lisätä jonkun pelin. Mörköjahti (2009) oli hänen valintansa. Se olikin yllätys, sillä Mörköjahdin peluusta on meillä jo vähän aikaa – suomijulkaisu vuodelta 2020 kävi meillä kirjastolainassa. Peli oli kuitenkin jäänyt mieleen. Mörköjahti on yhteystyömuistipeli, jossa mörköjä säikäytetään kääntämällä esiin niiden pelkäämiä leluja. Jo neljäs yhteistyöpeli listalla!
Loppubonus
Näitä kaikkia voin lämpimästi suositella noin neljävuotiaille pelaajille. 4-vuotiaamme olisi halunnut listalle vielä Kummitusjuna-pelin, mutta sen jätin nyt tylysti pois. Pelissä asetellaan ja pyöritellään hammasrattaita nopanheiton mukaisesti. Rattaiden pyörimistä on kyllä hauska katsella, mutta peliä tässä pelissä ei kyllä ole. Ehkä kerran yritimme pelata oikeilla säännöillä. Lapsi kuitenkin tykkää kovasti itsekseen asetella rattaita tehtäväkorttien toteuttamiseksi, joten mainittakoon nyt Kummitusjunakin. Suositusta se ei saa, mutta ehkäpä se voisi toimia pelinäkin, jos olisi useampi saman ikäinen rattaiden pyörimistä ihmettelemässä?
Timanttiponit ja Etanaralli on saatu aikanaan arvostelukappaleena tai osana kaupallista yhteistyötä.
Koko perhe pelaa 
Jätä kommentti