Omaan lapsuuteeni lautapelit eivät muutamaa peliä lukuunottamatta kuuluneet, joten olen aikuisena saanut sivistää itseäni monestikin pelaamalla ensi kertaa lapsuuteni aikaisia pelejä. Cluedo ja Scotland Yard päätyivät pöydälle juhannuksena mummolassa ja aloittivat salapoliisipelien putken. Ja hyvähän se on nämä klassikot päästä kokeilemaan. 
Mistä on kyse?
Scotland Yard on vuodelta 1983 ja voittanut arvostetun Spiel des Jahres -palkinnon. Yksi pelaajista on Herra X, joka pakenee etsiviltä Lontoossa. Herra X:n henkilöllisyys on alusta alkaen tiedossa, mutta hänen sijaintinsa ei. Muut pelaajat pyrkivät yhteistoimin selvittämään Herra X:n sijainnin ja pääsemään samaan ruutuun hänen kanssaan. Vihjeenä etsiville Herra X joutuu paljastamaan sijaintinsa tietyissä kohdin peliä, jonka jälkeen hän saa jatkaa matkaansa piilossa.
Liikkumiseen käytetään eri kulkuvälineitä, joiden reitit ja pysäkit on merkitty karttaan. Etsivillä on käytössään rajattu määrä matkalippuja eri kulkuvälineisiin, kun taas Herra X:llä lippuja on käytännössä rajattomasti, koska hän saa myös etsivien käyttämät liput omaan käyttöönsä. Herra X:n kulkiessa salassa vain käytetyt kulkuvälineet tulevat näkyville. Kyseessä onkin päättelypeli – käytetyistä matkalipuista on pääteltävä Herra X:n mahdollinen sijainti.
Herra X:n työtä helpottaa se, että hänellä on käytössään myös kaksi tuplaliikkumislaattaa sekä pari pimeätä kulkuvälinelaattaa, jolloin käytetty väline jää piiloon. Näillä pimeillä laatoilla voi käyttää myös laivareittejä, joita etsivät eivät voi käyttää. Herra X voittaa, mikäli on 24 siirron jälkeen edelleen tavoittamatta.
Kokemuksia pelistä
Pelistä on tehty grafiikoiltaaan uusittukin laitos, mutta me pelasimme vanhempaa versiota. Pelilauta on kohtalaisen selkeä, joskin numeroita joutuu pakostikin etsiskelemään hetken. Herra X:n silmänliikkeitä peittämään peliin kuuluu hieno pahvinen lippa, joten hänkin voi tutkia rauhassa lautaa siirtoja miettiessään.
Vaikka peliä en ollutkaan koskaan pelannut, tuli pelatessa hieman nostalginen olo jo pelkästään pelin ulkoasun vuoksi, eikä siihen voinut suhtautua täysin samoin kuin uutta pelituttavuutta kokeillessa. Joka tapauksessa peli oli oikein viihdyttävä ja sai isommassa peliporukassamme muutaman lisäpelikerran kokeilun jälkeen. Kaikki lapsipelaajat pelasivat peliä minun tapaani ensimmäistä kertaa.
Herra X:n rooli on pelin suola, kun toisten siirtoja saa laskeskella ja pyrkiä itse pakoon. Etsivät pystyvät neuvottelemaan siirroistaan keskenään, jolloin peli on mukavan sosiaalinen ja pienemmätkin pelaajat pääsevät hyvin mukaan. Toki ihan kaikkia epäilyksiä ja suunnitelmia ei kannata Herra X:lle paljastaa. Varsinkaan etsivien roolissa myöskään pienistä ajatusvirheistä ei ole suurempaa haittaa. Pelin suositusikä on 10+, mutta viimeisimmän pelin 6-12 vuotiaat lapset pelasivat menestyksekkäästi keskenään. Tuntuukin, että 80-90-luvun peleissä ikäsuosituksesta voi usein pari vuotta huoletta tiputtaa nykyajan peleihin verrattuna.
Jos peli löytyisi omasta eikä mummolan hyllystä, se todennäköisesti saattaisi päästä perheen pelipöytään useastikin, sen verran hauskasta koko perheen yhteistyöpelistä on kysymys. Meillä ei vielä kovin montaa yhteistyöpeliä olekaan, eikä niiden joukosta vielä kestosuosikkia ole löytynyt. Tässä toki joku/jotkut häviää/häviävät, mutta 6- ja 8-vuotiaamme kestävät häviönkin jo usein hyvin. Peli toimii netin mukaan myös kaksinpelinä siten, että toinen pelaa useammalla etsivällä. Tätä pitääkin kokeilla! Suosituksenani siis, että kirpparilta hyllyyn muillekin kuin nostalgian nälkäisille. Jos ei kaipaa vanhoja grafiikoita, löytyy uudempi versio edelleen myös kaupoista.
Koko perhe pelaa 
Jätä kommentti