My Little Scythe (2017) on isä-tytär kaksikon (Hoby ja Vienna Chou) suunnittelema lautapeli, jossa on pelimenestys Scythestä tuttuja mekaniikkoja. Olen lukenut ja katsonut My Little Scythestä ylistäviä arvosteluja, toisaalta myös muutamia ei-niin-kehuvia. Mielenkiinnolla lähdin kokeilemaan, miten peli toimii meidän perheessä. Ja niin: en ole pelannut alkuperäistä Scytheä sikäli mikäli sillä voisi olla vaikutusta peliin suhtautumiseen.
Anoppini, meidän perheen mummo, suositteli hyllystään Shark-lautapeliä (1987) saatesanoilla, että tätä hän itse mielellään edelleen pelaisi. Itsellenihän peli tietysti oli taas uppo-outo, mutta mies oli tätä lapsuudessaan pelannut. Ja pelihän otettiin siis testiin.
Spinderella (2015) on lasten lautapeli, jossa on vähän poikkeava idea. Lapsia (ja aikuisia) ihastuttaa näyttävä pelilauta, joka ei ole pelkästään näyttävän näköinen, vaan sen kaksikerroksisuutta myös hyödynnetään omaperäisellä tavalla.
Monza on vuonna 2000 julkaistu lasten lautapeli, jota edelleen lähes 20 vuotta myöhemmin saa kaupoista. Peli on pitänyt pintansa uudempien pelien joukossa myös bgg:ssä: sen sijoitus lastenpelien listalla on 35, ja edellä on vain kaksi Monzaa vanhempaa peliä. Mikä siinä oikein siis viehättää?
The Build Up (2018) on näppäryyttä vaativa lautapeli, joka voitti Suomen Leluyhdistyksen Vuoden partypeli 2018 -palkinnon. Ajattelin sen tästä syystä ansaitsevan ihan oman esittelynsä.
King of Tokyo on Richard Garfieldin palkittu lautapeli vuodelta 2011. Meillä tämän olemassaolo on aiemmin sivuutettu, koska teema on yksinkertaisesti jotain, mikä ei uppoa minulle ollenkaan. Lyhykäisyydessään: hirviöt taistelevat Tokion herruudesta.
Cobra Paw (2017) on suloiseen pakettiin paketoitu peli, jota pääsin kokeilemaan Suomen Leluyhdistyksen Vuoden peli -kuluttajaraadissa. Se pääsi finaaliin vuoden 2018 partypelisarjassa, jonka voitti The Build Up. Cobra Paw oli oma suosikkini voittajaksi.
Koko perhe pelaa 