Pelaajien valinta -lautapelipalkinnon voittajat julkistettiin tänään. Voittajaksi perhepelisarjassa ylsi Quest for El Dorado (2017) ja harrastajasarjassa kaunis lintupeli Wingspan (2019). Kummatkin on julkaissut suomeksi tänä vuonna Lautapelit.fi. Onnea!

Kävin yhdessä Puutyöläinen-blogin Joonaksen kanssa Lautapelit.fin Kampin liikkeessä kukittamassa voittajat. Pitkästä aikaa kävin lautapelikaupassa paikan päällä (ja tulihan sitä ostettua iso säkillinen pelejäkin).

Palkinto jaetaan vuosittain, ja itse olen raadissa nyt toista vuotta 12 muun lautapelibloggarin kanssa. Ehdolla olivat Suomessa julkaistut pelit sillä rajauksella, että perhepelisarjassa kielen on oltava suomi. Tarkemmin voit kategorioista ja ehdokasasettelusta lukea palkinnon sivuilta www.pelaajienvalinta.fi.
Kovasti olemme vuoden aikana taas uutuuspelejä pelanneet, jotta ensin saimme finalistit selville ja lopulta vielä voittajat. Koronasta huolimatta pystyimme jopa pitämään yhden yhteisen pelipäivän raadin kanssa. Tässä lyhykäiset esittelyt voittajista ja finalisteista, arvostelujakin on luvassa blogissa myöhemmin.
(Finalistipelien testaamisen kaikessa rauhassa ovat mahdollistaneet Lautapelit.fi, Asmodee Nordics, Helmet-kirjastot sekä toiset lautapelibloggarit. Kiitos arvostelukappaleista!)
Perhesarja
Perhesarjan finaalissa oli mukana viisi hyvin erilaista peliä. Monipuolinen kattaus: löytyy pakanrakennusta, yhteistyötä, sananselitystä, kupongintäyttöä ja kortinvärväystä.
Perhesarjan voittaja: Quest for El Dorado
Quest for El Doradossa seikkaillaan kohti kultaista kaupunkia. Kartalta löytyy erilaisia maastoja, jotka ylittääkseen tarvitsee pelata vastaavan arvoinen kyseisen maaston kortti kädestä. Kullakin pelaajalla on oma pakka, josta käsikortteja nostetaan ja liikkumisen lisäksi näillä korteilla voi ostaa pakkaansa uusia kortteja, joita ajattelee jatkossa tarvitsevansa. Maastolaatoista voi rakentaa vaikkapa joka pelikerralle vähän erilaisen reitin.
El Dorado on hyvä vaihtoehto vaikkapa ihan ensimmäiseksi pakanrakennuspeliksi koko perheelle noin eka-tokaluokkalaisesta alkaen. Ikäsuositus on 10+ mutta peli ei ihan niin vaativa ole, varsinkin jos on lautapelejä jonkin verran pelannut. Meillä sekä 9- että 10-vuotiaat pitävät pelistä kovasti.

Muut perhesarjan finalistit
Just One (2018) on yhteistyö-sananselityspeli, jossa kaikki antavat yhden sanan vihjeen tietystä sanasta yhdelle pelaajista. Keskenään samat vihjeet kuitenkin poistetaan ennen niiden näyttämistä arvaajalle, joten ihan itsestään selvimpiä vihjeitä ei voikaan antaa. Peli on parhaimmillaan vähän isommalla porukalla, ehkäpä 5-7 pelaajalla. Just One on kyllä vähän sen tyyppinen peli, että pelisäännöt pistetavoitteineen jäävät helposti taustalle, kun sanojen arvuuttelu on niin hauskaa jo itsessään.

Pandemic Hot Zone North America (2020) on reilun vartin mittainen yhteistyöpeli, jossa pyritään löytämään parannuskeinot kolmeen sairauteen laudalla liikkumalla, kortteja keräämällä ja vaihtamalla. Meillä 9- ja 10-vuotiaille peli on juuri sopivan jännä koko porukalla pelattavaksi. Usein ratkaisu on löytynyt viimeisellä mahdollisella hetkellä jos lainkaan. Lyhyestä kestosta huolimatta peli tuntuu ”täydeltä peliltä”.

Sushi Go! (2013) on kevyt kortinvärväyspeli, jossa keräillään erilaisia sushisettejä pisteitä keräten. Kuvitus on värikästä ja söpöä, peli itsessään on yksinkertainen. Jos El Dorado voisi olla hyvä ensimmäinen pakanrakennuspeli, niin Sushi Go! voisi olla se ensimmäinen kortinvärväyspeli. Kaksinkin peliä voi pelata, mutta paremman kokemuksen saa 3-5 pelaajalla.

Trails of Tucana (2019) on kupongintäyttöpeli, jossa pyritään reittejä piirtämällä yhdistelemään kaupunkeja samalla nähtävyyksiä bongaten. Maastokortit määrittävät minkä vierekkäisten maastojen välille milläkin vuorolla reitin voi piirtää. Tämä pikkupeli on osoittanut toimivuutensa sekä enemmän että vähemmän lautapelejä harrastavien keskuudessa.

Harrastajasarja
Harrastajasarjan finaaliin ylsi neljä peliä, ja olen oikein innoissani tästä nelikosta. Miten hyviä pelejä suomeksi julkaistaankaan! Harrastajasarjaanhan olisivat kelvanneet englanniksikin julkaistut pelit, mutta tällä kertaa kaikki finalistit olivat suomeksi.
Voittaja: Wingspan
Wingspan on peli lintujen bongauksesta ja kuvitukseltaan ja komponenteiltaan niin kaunis ja viimeistelty kuin vain kuvitella saattaa. Eteen olisi tarkoituksena saada asetettua sellainen setti lintuja, joka pelin edetessä tuottaisi mahdollisimman paljon pisteitä. Kortteja on paljon ja ne vievät joka kerralla peliä eri suuntiin: jokainen pelikerta on erilainen.
Kirjoitin tästä ja muutamasta muusta lintupelistä alkuvuodesta lyhyesti ja harmittelin, että en pääse testaamaan tätä perhepelinäkin kehuttua peliä vielä lasten kanssa, koska peli on englanniksi. No, nythän se onkin suomeksi! 10-vuotias pitää pelistä kovasti, 9-vuotias on vielä tyytynyt seuraamaan vierestä. Ikäsuositushan on 10+ ja jos peliharrastusta on jonkin verran alla, se pitääkin paikkansa. Aikuisten kesken tätä on meillä tosin tullut enemmän pelattua.

Muut harrastajasarjan finalistit
Azul Summer Pavilion (2019) on Azul-sarjan uusin tulokas on edeltäjiensä tavoin abstrakti laattojenasettelu/settienkeräyspeli. Värikkäitä laattoja asetellaan tähtiruudukkoon, jotta ansaitaan pisteitä ja lisälaattoja. Mainio lisä Azul-sarjaan, pikkuisen enemmän pohdittavaa kuin vaikkapa ensimmäisessä sarjan pelissä.

It’s a Wonderful World (2019) on kortinvärväyspeli, jossa korteista rakennetaan tuotanto- ja pistemoottoria. Korteilla tuotetaan resursseja, joilla rakennetaan kortteja, jotka edelleen tuottavat resursseja ja pisteitä. Peli on yllättävänkin koukuttava ja on innostanut minut pelaamaan muutaman yksinpelinkin, mikä on varsin harvinaista. IWW voitti Vuoden peli 2020 -kilpailun strategiasarjan.

Jäinen kuolema – Suomen talvisota (2019) on historiaan pohjautuva melko helposti lähestyttävä kaksin pelattava sotapeli. Suomi ja Neuvostoliitto taistelevat kolmella rintamalla ja pelaajat ohjaavat laudalla liikkuvia joukkoja kortteja pelaten. Sotapelit eivät varsinaisesti ole minun juttuni, mutta tämä peli kyllä yllätti. Olen pelannut kummallakin puolella useita eri vastustajia vastaan eikä vieläkään ole voittoa plakkarissa – vähän on siis hampaankolossa.. Historialliset yksityiskohdat ovat myös varsin kiehtovia ja näin ne jäävät myös mieleen.

Edit. 4.11. lisätty kuva ja teksti palkintojen jaosta
Vastaa