Meidän perheellä oli tänä kesänä vain reilu viikko yhteistä lomaa, mikä oli… noh.. liian vähän. Onneksi viikoksi oli luvattu sateista säätä, niin voitiin suunnitella pelaavamme koko pohjoiseen päin suuntautuvan reissun ajan lautapelejä.
Harmillisesti olikin oikeastaan aika hyvät kelit, mutta saimme sentään suurinta osaa mukaan otetuista peleistä pelattua ulkoilun, uimisen ja jäätelönsyönnin lomassa, ja bonuksena muutaman sukulaisperheen pelinkin. Ja koska tämä nyt oli se ainokainen lomaviikko, niin pitäähän siitä ottaa ilo irti ja raportoida sen pelitkin.
Klassikkopelejä
Pysähdys sukulaisperheessä toi lomaviikkoon klassikkopelituulahduksen. Oli kyllä mukavaa, kun 8- ja 9-vuotiaat serkukset pyysivät saada valvoa, että voivat pelata keskenään Menolippua (2004). Vallan näppärästi se sujuikin. Aikuisten kesken otettiin pöydälle Catan (1995), jota ei meillä itsellä ole, ja siksi edellisestä pelikerrasta oli vierähtänyt aikaa jo yli kymmenen vuotta. Pelissä oli mukana Merenkävijät-lisäosa (1997), joka lisää Cataniin laivoja ja vettä. Menolippu ja Catan ovat kyllä sellaisia lautapelaamisen kivijalkoja, että olipas mukavaa nähdä ne pöydällä. Meidän lapset eivät ole Catania pelanneetkaan, Junior-versiota lukuunottamatta, vaikka pelikokemusta on ehtinyt kertyä muuten jo paljon. Pitänee yrittää paikata tämä puute lähitulevaisuudessa.
Yhteistyötä pitkästi ja lyhyesti
Suhteeni yhteistyöpeleihin on muuttunut viimeisen vuoden – puolentoista aikana täysin. Aiemmin nämä olivat vähän kirosana, en oikein tykännyt, enkä edes mielelläni kokeillut. Sitten 1,5 vuotta sitten pelasin Spirit Islandia (2017) ja löysin tähänastisen elämäni parhaan pelin. Sen jälkeen olen innolla kokeillut yhteistyöpelejäkin, hyviä ja huonoja. Mutta tiedän, että yhteistyöpelit voivat pelistä riippuen olla juurikin minua varten.
Mukana meillä oli jo mainittu Spirit Island sekä Pandemian (2008) uunituore pikaversio Pandemic Hot Zone – North America (2020). Jälkimmäisen ehtii pelata kymmenen kertaa siinä ajassa kuin ensimmäisen pelaa kerran. Raskas ja vaativa Spirit Island on meillä puhtaasti perheen aikuisten peli, kun taas kevyempää ja nopeaa Pandemiaa pelataan pääasiassa lasten kanssa (sekä tätä pikaversiota että alkuperäistä). Pandemic Hot Zone North America saatiin arvostelukappaleena Asmodeelta vähän hassuun saumaan: oltiin vasta tutustuttu alkuperäiseenkin peliin. Molemmille on kuitenkin löytynyt paikkansa. Jos Pandemia on kokonaan vieras, on tämä uusi Hot Zone varmasti matalan kynnyksen peli kokeilla ja teemaltaan varsin ajankohtainen. Näiden lisäksi meillä oli mukana vielä yksi vähän erityyppinen yhteistyöpeli, joka käväisi meillä kirjastolainana.
Kirjaston helmiä
Kirjaston peleistä mukana oli kaksi: Codenames: Duet (2017) ja Cryptid (2018). Codenames Duet on yhteistyöpeli, muuten se toimii kuten tavallinen Codenames (2015). Pöydällä on sanoja, joista kummallekin pelaajalle osa on tavoitesanoja, osa neutraaleja ja muutama kokonaan kielletty. Osa tavoitesanoista on samoja kuin toisella pelaajista, osa eri. Nämä tavoitesanat pitäisi sitten ruudukosta löytää antamalla yhden sanan vihjeitä niin, että yksi sana kattaa mahdollisimman monta korttia. Jos pidät Codenamesista ja pelaat pääosin kaksin, on tämä varmasti sinun pelisi. Meidän lemppari-Codenames on Codenames Pictures (2016). Duetin tavoitekorteilla voisi pelata Pictures-versiotakin, se voisi olla enemmän meidän mieleen. Sitä voisi lastenkin kanssa kokeilla. Sana-Codenames on 8- ja 10-vuotiaille vielä hieman vaikea.
Toinen kirjastolaina oli Cryptid. Se on peli, jossa jokainen pelaaja tietää jonkin keskenään erilaisen vihjeen mysteeriotuksen olinpaikasta. Toisilta saatujen vastausten perusteella mahdollista olinpaikkaa yritetään pikkuhiljaa päätellä. Peliin löytyy netistä kaksinpelin säännöt ja niitä pääsimme testaamaan matkalla. Meillä kävi varmaan liian hyvä tuurikin, mutta peli tuntui liian helpolta myös edistyneemmällä tasolla, että sitä liian monesti niin ollen viitsitty kokeilla. Mysteeriotus löytyi helposti joka kerran. Muuten pelin idea oli hauska. Ehkä kolmella tai neljällä pelaajalla edistynyt taso olisi hankalampi? Lasten kanssa tätä ei haluttu kokeilla, kun yksikin vahingossa väärin annettu vastaus olisi tuhonnut koko pelikerran.
Pelejä pienimmille
3-vuotiaalle pakkasimme liian vähän pelejä mukaan. Onneksi pelihaluja päästiin tyydyttämään jo sukulaisperheessä, missä pelipöydälle pääsi Reiner Knizian Safari (2000). Kolmevuotiaat pelasivat tätä innolla. Aikuiselle ehkä mieluisampi lasten kanssa pelattava on itsellämme mukana ollut Etanaralli (2019), jossa on veikeät magneettiset etananappulat. Peli on vakaasti nousemassa itselläni vuoden pelatuimmaksi peliksi kiitos innostuneen pienen pelikaverin. Kirjoittelin matkalla pelistä arvionkin, joka löytyy täältä.
Pelejä oli mukana tosiaan liian vähän, mutta onneksi 3-vuotias on tottunut perhepelien ”pelaaja”. Hän leikkii kotonakin paljon lautapelien komponenteilla, ts. pelailee omilla säännöillään hyllystä hakemiaan pelejä. Erityisesti yatzy-tyyppinen peli King of the Dice (2017) nousi reissussa tällä tavalla arvoon arvaamattomaan.
Pakollinen (?) mökki-Yatzy ja pikkupelejä
Meillä on jo muutamana vuonna ollut mökillä mukana Yatzy ja tänäkin vuonna pakkasimme mukaan ”Yatzyn”, Haban King of the Dicen. Tämä on isovanhempien kirppislöytö ja melko suoraviivainen noppapeli. Yatzyn tyyliin nopilla yritetään saada mm. pareja ja suoria, mutta myös noppien värillä voi olla merkitystä. Näillä noppatuloksilla kerätään kortteja, joiden kuvitus on suloisen satumainen. Kolmevuotiaskin tykkäsi pelistä, kun hänen kanssaan yritimme vain kortti kerrallaan toteuttaa noppien ehtoja. Lasten kanssa tämä on oiva peli, mutta aikuisten kesken ehkäpä turhan tuuripitoinen, jos ei varsinaisesti sellaista peliä hae.
Dungeon Rush (2016) on ollut hyllyssämme jonkin aikaa pelaamatta. Usein otammekin reissuun mukaan jonkun pelin, joka ei ole pitkään aikaan päässyt pelipöytään. Dungeon Rushissa kehitetään kahta omaa sankaria, kummallekin kädelle on yksi sankari. Lisäominaisuuksia saa voittamalla hirviöitä. Nopeuspelin tästä tekee se, että kaikki valikoivat näkyvillä olevista hirviöistä yhtä aikaa läpsäisemällä ne, joita vastaan taistelevat. Kyllähän tämä taas maistui. Lasten kasvaessa peleistä tulee tasaisempia. Nopeuspeleistä voi olla montaa mieltä, mutta meillä erityisesti 10-vuotias pitää nopeuspeleistä, joten mukavahan niitä on pelata, vaikka välillä aiheutuukin pientä draamaa, kun kaikki nyt vain eivät ole yhtä nopeita. Blogin alkuaikoina kirjoitin tästä arvionkin.
Second Chance (2019) jaksaa viihdyttää aina vaan. Pelissä jokainen valitsee kahdesta kortista yhden kuvion ruudukkoonsa piirrettäväksi. Tätä toistetaan, kunnes ruudukkoon ei enää mahdu. Tällöin saa uuden mahdollisuuden ja nostetaan vielä yksi kortti pakasta. Jos sekään ei mahdu putoaa pelaaja pelistä pois. Ruudukkonsa täysinäisimmäksi saanut pelaaja voittaa. Second Chance on mukava ja äärimmäisen simppeli piirtelypeli.
Korttipeli Port Royal (2014) pääsi pelipöytään sukulaisperheen hyllystä. Viimeisen vuoden sisään pelikertoja ei ollutkaan Port Royalille kertynyt kuin yksi, vaikka muutama vuosi sitten tätä pelattiin harva se päivä. Port Royalissa on mielenkiintoinen onnenkoetusmekaniikka. Saat nostaa korteja valittavaksi niin paljon kuin tahdot: kuitenkin jos nostat kaksi samanväristä laivakorttia, päättyy vuorosi saman tien. Peli on valittu Vuoden peliksi vuonna 2015 (onko siitäkin niin kauan?) ja se onkin kyllä oiva ja kevyt peli, jota meillä lapsetkin mielellään pelaavat.
Koko perhe pelaa 
Vastaa