Saimme Tacticilta arvostelukappaleina kolme uutuuslastenpeliä. Testaamassa ovat kolme vanhinta lasta eli 8- ja 9-vuotiaat sekä innokas taapero. Laaaama! (2019) ja Mud Party (2019) -paketit saivat lapset hihkumaan innosta jo pakettia avatessa: pelit ovat tv:stä tuttuja ja todennäköisesti siksi ilmeisen puoleensavetäviä. Kolmas, Tassulan väki Yatzy (2019) jäi pienempänä boksina hieman aluksi pimentoon, mutta minua se kyllä ennalta kiinnosti näistä eniten.
Vesipyssypeli Laaaama!
Meillä käy välillä niin, että lapsi kertoo pelanneensa kaverilla peliä X, joka ehdottomasti pitäisi saada. Sitten pitääkin tehdä salapoliisityötä, että selviää mistä pelistä oikein on kysymys. Eli: kun lapsi tulee kaverilta kotiin ja kertoo pelanneensa laamapeliä, niin se on todennäköisesti Laaaama! Laamoja löytyy myös markettien leluhyllyiltä (osa jopa kakkaa glitteriä): näyttää suorastaan olevan laama-buumi. Ja jos lapsi tulee kaverilta kotiin ja kertoo pelanneensa vesipyssypeliä, niin jälleen todennäköisesti kyseessä on silloinkin juuri Laaaama! (Tuleepas tekstiin veikeä sävy, kun pelin nimessä on huutomerkki!)
Laaaama!-pelin suhteen minulla oli vähän ennakkoluuloja. Pelissä on siis laaman pään muotoinen vesipyssy. Vesipyssy kuulostaa pelikortteihin yhdistettynä erikoiselta: miten käy korttien ja missä peliä uskaltaa pelata? Lapsia vesipyssy kiehtoi heti ja se pääsi saman tien testiin kylppäriin. Laaaama! -pelissä on vesipyssyn lisäksi iloisesti kuvitetut, isokokoiset pelikortit sekä kustomoitu noppa. Korttien kuvissa on laamoja tekemässä mitä erikoisimpia ja hassumpia asioita.

Peli on nopeuspeli, jossa heitetään vuorotellen noppaa ja tuloksesta riippuen joko nostetaan kortti/kortteja pelaajan omasta pakasta tai napataan kilpaa laamavesipyssy. Korttien nostokin päätyy usein laamapyssyn nappaamiseen: jos nostetussa kortissa on piilossa suihkaus tai torvi, napataan laama. Laamapyssyn napannut saa yleistettynä päättää ketä suihkaisee (yksi poikkeus löytyy) ja suihkaisun saanut saa sakkokortin eteensä. Kun jollain on neljä korttia, peli päättyy ja vähiten suihkauksia saanut voittaa.
Ja se vesi pelissä? Vesipyssy suihkuttaa sen verran vähän vettä, että huonekalut eivät ole vaarassa, kuten ennalta pelkäsin. Pelin kortteja on kuitenkin pyyhittävä huolella, jos ne haluaa pitää ehjänä. Vesi on kuitenkin se, mikä tekee pelistä hauskan ja höpsön. Kovin vakavasti otettavaa peliä tässä ei ole.

Laaaama! -pelillä sain myös toteutettua Lautapelailua-blogin lautapelihaasteen 2019 kohdan Peli, jossa on vettä (viime vuonna haasteen suoritus jäi kesken, joten tänä vuonna urakoin vuosien 2019 ja 2020 haasteet). Kohta olikin ainakin kirjaimellisesti tulkittuna himpun verran haasteellinen. Peli vesipyssyllä varustettuna voisi muuten toimia hyvin myös kesällä ulkona?
8-vuotiaan testaajan kommentti: Hauskoja laamakuvia. Ruiskiminen on hauskaa, ja kastuminen ei haittaa, jos on kaksi kerrosta vaatteita.
Mud party
Mud party on Laaaama!:an verrattuna pienempien lasten peli. Ikäsuositus on 5+, mutta meidän kohta 3-vuotias pelasi tätä hyvin mukana myös. Pelissä tiputetaan possua muta-altaaseen, mutta oikeaa mutaa ei tässä sentään ole, vaan muta on muovia. Mutta jos lapsesi kertoo pelanneensa kaverilla mutapeliä, niin… Myös possupeliksi tämä on vahva ehdokas, mutta siihen on enemmänkin tunkua.

Peli on tuuripeli, vaikka ripaus taitoakin voi pärjäämisessä auttaa. Possun muta-altaan ympärillä on erivärisillä vilteillä aurinkoa ottamassa possun kavereita. Nämä viltit ovat pelaajien pelinappuloiden värisiä. Pelinappuloina ovat isot pahvihahmot, jotka liikkuvat ringissä pelilaudan ympäri. Pelaajat tiputtavat vuorotellen possua muta-altaaseen, ja muoviset mutaläpyskät pompsahtavat altaasta ympäri pelilautaa: myös aurinkoa ottavien possun kavereiden päälle. Liikkua saavat ne pelinappulat, joiden väristen vilttien päälle mutaa on roiskunut. Lisäksi, jos onnistuu kaatamaan jonkun pelinappulan, saa se liikkua kaksi askelta. Tässä onkin se taito-osuus: mudan roiskeet voi yrittää suunnata omaa pelinappulaa kohti. Voittaja on ensimmäisenä koko kierroksen kiertänyt. Simppelit säännöt, jotka lapset osasivat tv-mainoksen ansiosta valmiiksi.

Peli on täysin tuuripitoinen eikä missään vaiheessa oikein tule edes sellaista oloa, että lopputulokseen voisi jotenkin vaikuttaa. Hauskaa pelaaminen kyllä tuntuu olevan. Harmi sinänsä, etten julkaise lapsista kasvokuvia, sillä tätä peliä pelatessa olen saanut napattua lapsista ehkäpä parhaat peli-ilme-kuvat ikinä. Possun pudottelu tuntuu olevan jopa hysteerisen hauskaa, eikä voitolla tai häviölläkään tunnu olevan väliä. Taaperolle tämä on hyvää harjoitusta oman vuoron odotteluun, välissä saa odotellessa onneksi siirtää omaa nappulaa. Aikuiselle tämä ei pidemmän päälle toki kovin mielekästä ole: lapset saavat meillä kylvettää possua keskenään. Meillä tämä toimii hyvin nimenomaan isompien ja taaperon kesken. Paljonkin eri-ikäiset sopivat hyvin samaan peliin, kun kyseessä on tuuripitoinen hassuttelu. Muutenhan paljon pelanneet 8- ja 9-vuotiaat ovat kasvaneet tästä auttamatta ohi.
2,5 vuotiaan testaajan kommentti: Pelataan possupeliä!
Tassulan väki Yatzy
Tassulan väki Yatzy on Yatzy ilman mitään sen kummempaa tvistiä. Erityisen tästä tekevät nopat, joissa on Kunnaksen satumaailmasta tuttuja hahmoja. Meillä Kunnaksen kirjat ovat suosittuja ja erityisesti Herra Hakkarainen, joka on näissä nopissakin päässyt seikkailemaan. Yatzyssahan pyritään saavuttamaan mahdollisimman suuri pistemäärä heittämällä noppia ja sijoittamalla saatujen lukuarvojen summia taulukkoon: heitettävänä on esimerkiksi kuutoset, pieni suora ja kaksi paria. Säännöissä on ohjeistettu myös helpotettu peli, jossa osa taulukosta jätetään huomioimatta ja lasketaan vain samanlaisten hahmojen lukumääriä. Jos Yatzy jo löytyy hyllystä, ei tälle pelille ehkä ole tarvetta, mutta jos ei, niin ehdottomasti. Yatzy on lasten kanssa hauskaa, ja pelilaatikko on oivaa matkakokoa. Ainakin meidän lapset poimii monesti juuri matkalle Yatzyn mukaan.
Tassulan väki Yatzyssa nopissa ei ole silmälukuja vaan numero sekä hahmo. Pienemmän lapsen on varmasti helpompaa kerätä joukko tiettyä hahmoa kuin samaa silmälukua. Toisaalta järjestäminen ilman perinteisiä silmälukuja voi olla haastavampaa. Pisteiden laskemiseen tarvitaan joka tapauksessa laskutaitoinen lapsi tai aikuinen, sillä numeroiden yhteenlasku voi olla jopa hankalampaa kuin silmälukujen summan laskeminen. Laskemaan opettelevalle lapselle tämä voi olla myös oikein hyvä numeroharjoitus ja toisaalta numeroita opettelevalle niiden tunnistusharjoitus. Loppuun pieni varoituksen sana innokkaan paketin avaajan huoltajalle: ennen kuin noppia pääsee käyttämään, pitää niiden pintaan liimata tarrat. Tässä kohtaa on syytä olla tarkkana, etteivät tarrat löydy olohuoneen seinästä tai pöydän pinnasta ennen kuin ne ehtivät päätyä noppien pintaan. Tämä myös tekee nopista vähemmän kestävät käytössä.
8-vuotiaan testaajan kommentti: Hauskoja kuvia ja täysin samanlainen kuin normi-Yatzy, mikä on kivaa.
Vastaa