Lautapelivuosi 2019

Mitäs tänä vuonna tapahtui omalla pelirintamallani? Lasten kanssa pelattiin paljon, mutta tämä pitkähkö tilinpäätös on nyt kirjoitettu ihan omasta näkökulmastani.

Pelivuosi numeroina

Omalla mittapuullani mitattuna vuonna 2019 tuli pelattua paljon, kiitos jokaviikkoisen pelikerhon, missä en aiemmin ole säännöllisesti käynyt. Lisäksi Pelaajien valinta -raatilaisuus vähän velvoittikin pelaamaan kotimaisia uutuusjulkaisuja.

Tykkään tilastoista ja vuoden 2019 alusta alkaen kirjasin pelikerrat bgg:hen. Onpa näppärää ja hauskaa, kun numerot saa helposti ulos.

  • Eri pelejä 219
  • Minulle uusia 174
  • Pelikertoja 496

Eniten pelikertoja oli elokuussa, 61. Elokuuhun mahtuu lyhyitä pikkupelejä, pääosin lasten kanssa, kuten Dobble (2009) ja Pearls (2019) ja keskiraskaita, kuten Neta-Tanka: Deluxe Edition (2019). Sattuipa elokuuhun myös pari peliä Food Chain Magnatea (2015), joka oli ehkäpä raskain vuoden aikana pelaamani peli. Raskas kuulostaa sinänsä pahalta, koska pikaruokaketjunrakennuspeli on pelattavuudeltaan oikein soljuva ja pelivuorot yksinkertaisia. Raskaus tulee oikean strategian valinnan vaikeudesta.

Neta-Tanka lautapeli
Työläistenasettelupeli Neta-Tanka pelipöydällä. Intiaaniheimot metsästävät, tekevät käsitöitä, kokkailevat, keräilevät ja rakentavat.

Ensimmäiset ikinä

Tälle vuodelle riitti paljon ”ensimmäisiä” asioita. Mm. bäkkäsin ensimmäistä kertaa kickstarterpelin. Ennen toissa joulua Everdellit (2018) myytiin kaikki nopeasti loppuun, ja koska halusin tuon kauniin pelin ehdottomasti, tilasin pelin ja sen ensimmäisen lisäosan Pearlbrookin (2019) kickstartterista. Osasin [Jes!], mutta kallistahan se on. Toivottavasti ei näin hoitovapaalla ihan tavaksi tule.

Everdell lautapeli
Everdell pöydällä. Pearlbrook-lisuri on vielä opettelematta.

Tilasin myös ensi kertaa ulkomaisesta pelikaupasta pelin. Commissioned (2017), peli apostolien toiminnan alkuvuosista, tuli Yhdysvalloista asti ja sen myötä piti tutustua tullaus- ja vero-ohjeisiin. Ei rakettitiedettä sekään. Pyhien kaupallistumiseen kyllästyneenä ajattelin, että kristillisteemaista peliä on kiva pelata joulun ja pääsiäisen aikoihin. Ja ostaminenhan on paras lääke kaupallistumista vastaan, eikun…

Ensimmäisiä kertoja oli pelivuodessa muitakin:

On ollut hauskaa näiden myötä tutustua uusiin ihmisiin ja kokeilla uusia juttuja. Jäiköhän ensi vuodelle mitään ”ensimmäisiä” ?

Suurin ja pienin

Vuoden suurikokoisin peli, eli iso lattiaversio Carcassonnesta (2000) viihdytti meitä Lautapelaamaan-tapahtumassa. Tosi näyttävä kokonaisuus, ja peli ihan sitä Carcassonnea itseään.

Jättikokoinen Carcassonne Lautapelaamaan 2019

Pienikokoisin vuoden aikana pelattu peli, tai itse asiassa pienin pelilaatikko, oli pelillä nimeltä Punto (2018). Siinä pieniä neliönmallisia kortteja pelataan ruudukkoon, tavoitteena muodostaa samanväristen korttien suora. Korteissa on 1-9 ympyrää (kuin nopan silmiä) ja niitä saa pelata myös toisten päälle, mikäli ”silmäluku” on suurempi kuin alemmassa.

Puntosta minulla ei ole kuvaa, joten nostetaan esille toinen pikkupeli: Bandido (2016). Pikkuruiseen boksiin mahtuu kapoisia kortteja, joissa on kuvattuna tunnelia. Tässä tosi suoraviivaisessa yhteistyöpelissä on tarkoitus estää rosvon pako vankilasta päättämällä kaikkien pakoreittien päät. Kortteja on kädessä kuitenkin kerrallaan vain kolme, joten sopivia kortteja reittien yhdistelyyn tai päättämiseen ei aina ole ja tunneliverkosto vain kasvaa. Hauska pikkupeli: ostan heti omaankin hyllyyn, jos tähän törmään.

Bandido korttipeli
Tiuhti (vai Viuhti?) vieressä kokoa näyttämässä

Ken on heistä kaikkein kaunein

Minulle pelin ulkoasu on iso osa pelikokemusta, ja siksi erikseen mietin mikä on ollut se kaikista kaunein silmäkarkki. Söpö satumaailma Everdell, simppeli kukkapeli Blossoms (2018), lintupeli Wingspan (2019), ääk-miten-suloinen kissapeli Tem-Purr-A ( 2011), maalauksellinen auringonlaskupeli Sunset Over Water (2018) vaiko väri-iloittelu Indian Summer (2017)? Voiton vei lopulta Wingspan, jonka realistinen lintukuvitus on rauhoittavan kaunis ja noppatorni ja karkkeja muistuttavat munat ovat täydellisiä. Ja ohjekirja, miten sekin on niin nätti! Jopa pelaajalautojen takapuolet ovat kuin nahkaiset vaikka niitä ei paljon katsella tarvitse.

Wingspan lautapeli
Wingspan. Pöydän täydeltä kauneutta.

Ideana Wingspanissa on ”istuttaa” lintukortteja eri elinympäristöihin omalle laudalle. Nämä linnut vaativat ruokaa ja myös munivat. Pointtina on pelin aikana suorittaa tavoitteita paremmin kuin muut sekä kerätä voittopisteitä eri tavoin. Pelihän on tosiaan paitsi kaunis myös mielestäni erinomainen. Euroopan linnut saa peliin lisäosana – olisipa hauska päästä sitäkin kokeilemaan.

Pelatuin peli

Sagrada (2017) ylsi 15 pelikerrallaan vuoden pelatuimmaksi peliksi, vaikkei pelikertojen määrä päätä huimaakaan. Sagrada onkin yksi tämä hetken lemppareistani. Se sopii älyttömän hyvin teekupposen ja kuulumisten vaihtelun kylkeen pelattavaksi.

Sagrada lautapeli
Sagrada. Harmillinen kolo noppaikkunassa. Ensi kerralla paremmin!

Sagradassa heitetään värikkäitä noppia, joista rakennetaan omalle pelilaudalle mahdollisimman paljon pisteitä tuova ”lasimaalaus” rakentamissääntöjä noudattaen: saman värisiä tai numeroisia noppia ei saa laittaa vieretysten ja lisäksi pohjakortti asettaa lisäehtoja. Sagrada on leppoisa aivopähkinä, ja lopputulos on kuvauksellisen kaunis.

Paras hyllyyn hautautuneista

Meillä on paljon pelejä, jotka ovat vain unohtuneet hyllyyn. Tänä vuonna sieltä pääsi pelipöydälle pelikaverin pyynnöstä Myrmes (2012) ja hyvä niin. Edellisestä pelikerrasta on aikaa nelisen vuotta, mutta en silloin vielä oikein osannut, joten peli jäi hyllyyn. Nyt peli ei tuntunutkaan enää vaikealta. Hauska huomata, että jotain oppimista on tapahtunut tälläkin akselilla.

Myrmes lautapeli
Muurahaiset liikkuvat metsässä ötököitä pyydystäen

Myrmesissä pelaajat ohjailevat muurahaisyhdyskuntaa: munista syntyy sotilaita ja työläisiä, maan pinnalla kulkiessa kerätään resursseja, jätetään feronomijälkiä ja taistellaan ötököitä vastaan. Peliä pelataan ”kolme vuotta”, joiden aikana vuodenajat antavat oman mausteensa peliin. Tämä täytyy tästä lähtien ottaa useammin pelattavaksi.

Itselleni tärkein aukon paikkaus männävuosilta

Minulla oli täysin jäänyt pelaamatta Race for the Galaxy (2007). Sitä pelattiin ympärillämme paljonkin n. vuosien 2009-2010 paikkeilla, jolloin valmistuin ja sain ensimmäisen lapseni. Siinä opinnäytetyötä vääntäessä ja lapsen hoitoa opetellessa näin peliä pelattavan tosi monesti. Jäikin kovin kaivelemaan, etten koskaan itse pelannut peliä. Nyt sain opetella pelin pelikerhossa ja ostin sen itsellenikin, kun se oli lähistöllä myynnissä, vaikkei se ihan omaksi lemppariksi noussutkaan.

Race for the Galaxy lautapeli
Race for the Galaxya pelikerhossa

Pelissä pelataan kädestä kortteja (planeettoja ja kehityskortteja) eteen, maksuna toimivat käsikortit. Nämä kortit sitten tuottavat resursseja, kuluttavat niitä ja antavat erilaisia etuja tai voittopisteitä. Toiminnot ohjelmoidaan etukäteen: valinta tehdään yhtäaikaisesti ja kaikki saavat tehdä kaikkien valitsemat toiminnot. Toiminnon yhteydessä sen itse valinnut saa kuitenkin lisäedun. Ohjelmonti on hauska ominaisuus ja saa miettimään toisten valintoja: tuo varmaan pelaa tämän vaiheen, niin minun ei tarvitse.

Mieleenpainuvin

Vuoden mieleenpainuvin peli oli Spirit Island -yhteistyöpeli (2017). Pelasimme puolison kanssa ruotsalaisia hyökkääjiä vastaan pitkin vuotta (kirjaston peli piti välissä palauttaa) ja vasta loppuvuodesta onnistuimme heidät voittamaan. Puolen vuoden saariprojekti jäi koko pelivuodesta päällimmäisenä mieleen.

Spirit Island lautapeli

Pelissä pelaajat ovat saarta puolustavia henkiä, joilla on keskenään täysin erilaiset ominaisuudet ja vahvuudet. Henkien tehtävä on ajaa saarelta pois sinne hyökkäävät uudisasukkaat: käytännössä tappaa ja siirrellä uudisasukkaita sekä herättää heissä pelkoa. Yleensä en yhteistyöpeleistä pidä, mutta tästä pidän. Erilaisia variaatioita ja vaikeustason säätömahdollisuuksia riittää niin hyvin, että toiveissa olisi saada peli omaankin hyllyyn.

Muut hottikset

Muut pelivuoden hottikset ovat tässä lopussa listana, ja epäjärjestyksessä, koska pelejä on tosi vaikea verrata: en ole halunnut vielä edes yrittää. Nämä ovat siis minulle uusista peleistä parhaat, joita ei vielä muuten tässä ole mainittu.

Jännä huomata, miten jotkin omat suosikit ovat jääneet kokonaan pelaamatta tänä vuonna, kuten vaikkapa noppakorttipeli Seasons (2012). Täytyy ensi vuonna pyrkiä pelaamaan enemmän vanhoja tuttuja pelejä.

Ja vielä se vuoden viimeinen peli. Pelasimme aivan liian pitkään valvoneiden lasten kanssa sushinkasauspeli Maki Stackia (2018), joka osoittautui väsyneenä hyvin hilpeäksi peliksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: