Vuosittainen lautapelitapahtuma järjestettiin tänä vuonna REDI-kauppakeskuksessa Kalasatamassa. Viime vuonna olin paikalla kahden vanhimman lapsen kanssa yhtenä päivänä, nyt joka päivä vähän eri kokoonpanoilla, ja ensimmäistä kertaa myös talkoolaisena mukana. Lauantaina paikalla oli samanaikaisesti yli 500 pelaajaa – ihan mieletön määrä!
Perjantai koko perheen kanssa
Matkassa olimme me vanhemmat sekä 9-, 7 ja 2-vuotiaat. Kysymyksiä oli monta: miten löydämme koko REDIn, mihin ihmeeseen auto laitetaan parkkiin ilman konkurssia ja miten sokkeloiseksi mainitusta REDIstä löytyy oikea paikka tai edes sinne päin?
Noh. Turha oli murehtia etukäteen. Navigaattori löysi REDIn, tosin hieman veikeillä reittivalinnoilla, joihin mm. kuului lapsia riemastuttanut u-käännös. Parkkipaikka löytyi ilmaisena tien varresta kauppakeskuksen vierestä – tämä onnistui näppärästi joka päivä, eikä tarvinnut käyttää kauppakeskuksen parkkihallia. Sisään päästessä todettiin, että kaikista mahdollisista ovista oltiin valittu juuri oikea, ja lisäksi ensimmäisenä vastaan tuli Pelaajani-blogin Jani, joka opasti meidät oikeaan paikkaan.
Perjantain teema pelikirjastosta lainattujen pelien suhteen oli lastenpelit: lapset saivat valita eikä sääntöjen opetteluunkaan mennyt liikaa aikaa. Pelit eivät ehkä olleet ihan aikuisten mieleen, mutta lapsilla tuntui olevan hauskaa.
Gulo Gulo (2003) on näppäryyspeli, jossa on myös taktista ulottuvuutta. Pelaajat ovat ahmoja, jotka joko kääntävät yhden polkulaatan ja yrittävät poimia sen värisen munan tai valitsevat jonkun valmiiksi käännetyistä laatoista. Jos munan poiminta onnistuu, pääsee liikkumaan seuraavalle sen väriselle laatalle, muuten joutuu peruuttamaan. Peli on bgg:n lastenpelien top10-listalla, joten siitä on moni pitänyt. Meillä 9-vuotias oli kasvanut pelistä jo ohi, mutta 7-vuotias oli kyllä innoissaan. Pikkusormille tämä oli kyllä oiva peli: lapset saivat selvän edun munien poimintaan.
Pingu (1996) on klassikkopeli, jossa pingviinejä yritetään kasata keikkuvan jäävuoren päälle, näppäryyspeli sekin siis. Vähän epäonnistumiskeskeinen pelihän tämä on ja melkoisen muovinen viritelmä. Onneksi myös ohi aika nopeasti. Pingu voitti Suomessa Vuoden lastenpeli -palkinnon vuonna 1996. Vuotta aiemmin voiton oli vienyt Myyräpeli, jota pelaan paljon mielummin, mutta tulipahan tätäkin kokeiltua.
Sankokunkku (2016) / Bucket King 3D (2014) oli viimeinen yhdessä pelattu peli. Se on korttipeli, jossa on myös näppäryyselementtiä mukana. Pöytään lyödään aina 1-3 samanväristä korttia, summan pitää olla suurempi kuin edellisen pelaajan korttien. Jos näin ei pysty tekemään, pitää tökätä omasta pyramidista kyseisen värinen ämpäri pois (ja samalla saattaa pudota muitakin). Erikoisuutena pelissä on, että pelisuunta vaihtuu aina, jos pöytään pelaa enemmän kuin yhden kortin. Sankokunkku on toimiva peli, ja erityisesti korttien kuvitus nyrkkeilevine eläimineen on hauska. Kokeilukerralla lapsia ei tuntunut edes haittaavan, että pointtina on tuhota toisten pyramidit. Yleensä ilkeät pelit on meillä vähän nounou, mutta nyt ylivoimaisesti eniten draamaa aiheutti edellä mainittu Pingu.
Päivän kohokohtia oli jättikokoinen Carcassonne, jonka ajaksi poistuin 2-vuotiaan kanssa viereiseen kauppakeskuksen leikkihuoneeseen. Muut saivat pelata rauhassa ja leikkihuoneessakin oli kivaa. Carcassonne oli tosissaan iso ja näyttävä. Laatat olivat vaneria ja seuraajatkin keskikokoisen lautapelilaatikon kokoisia. Muutenkin monet esittelypeleistä olivat isoja ja näyttäviä, Flamme Rouge ja Colt Express etunenässä.
Lapset pelasivat ennen lähtöä esittelypöydässä vielä pari peliä Klaskia, joka pääsi joku aika sitten jopa Ylen Aamu-tv:hen. Klaskissa on puinen pöytä, jonka pinnalla liikkuvilla keiloilla yritetään saada pallo vastustajan maaliin. Keiloja pelaajat liikuttavat magneeteilla pelipöydän alapuolelta. Lapset innostuivat tästä(kin) pelistä kovasti, ja hetken jo mietin mihin Klask kotona mahtuisi. Lopputulos tässä vaiheessa oli kuitenkin, ettei mihinkään.
Lauantain talkoopäivä
Lauantaina omat pelailuni jäivät vähäisiksi. Mukana minulla oli 9-vuotias, jonka toiveesta kokeiltiin Takenokoa. Se oli meille molemmille mieleinen, pitänee testailla lisääkin. Pelissä vuorolla heitetään säänoppaa, joka antaa oman mausteensa vuorolle ja lisäksi suoritetaan kaksi toimintoa oman valinnan mukaan. Tarkoituksena on bambuja kasvattamalla, bambuviljelmiä perustamalla ja mm. nälkäistä pandaa liikuttamalla toteuttaa tavoitekortteja. Peli on ennen kaikkea kaunis, mutta myös kokonaisuutena toimiva.
Toinen peli, jota yhdessä esikoisen kanssa pelasin oli Vuoden perhepeli 2019 voittaja Combo Color. Tätä olimme pelanneet kerran aiemmin ja tiesimme pelin hyväksi. Edellinen pelikerta oli neljällä pelaajalla ja toimi huomattavasti paremmin kuin kaksinpeli nyt, mutta edelleen jäi into kokeilla lisää. Pelissä värjätään tusseilla alueita yhteisestä kartasta. Alueet antavat pisteitä niissä olevien symboleiden perusteella esim. kahden eri symbolin yhteismäärien tulona. Värjätä saa vain nuolilla merkittyjä aloitusalueita tai jo värjättyjen alueiden vierestä, eli samalla täytyy olla tarkkana, ettei avaa toiselle liian hyviä ruutuja värjättäväksi.
Itse vietin loppupäivän talkoovuorossa lautapeliseuran pelikirjastossa. Homma oli helppoa ja mukavaa. Merkitsimme lainatut ja palautetut pelit järjestelmään ja lisäksi huolehdimme kirpputoripöydän maksuista. Lainauksia tuli tasaiseen tahtiin ja vasta lopussa lähellä kirjaston sulkeutumisaikaa alkoi hommassa olla kiire. Itsekin löysin kirpputoripöydästä pelin: Dice Hospital oli jonkin aikaa ollut ostoslistalla (arvostelu täällä) ja mukana tuli myös Deluxe Add-on Box.
9-vuotias pelaili kaikenlaista talkoovuoroni aikana. Eniten mieleen oli jäänyt Colt Express, jonka isokokoista esittelyversiota varmasti onkin mukavampi pelata kuin sorminäppäryyttäkin vaativaa normiversiota. Ja oli pöytään päässyt myös omiin ikisuosikkeihini lukeutuva Oregon.
Sunnuntain tunnelmia
Sunnuntaina lähdin matkaan yksin, mutta himpun verran kireällä aikataululla, koska 9-vuotias halusi jäädä yksin kotiin. Niinpä tein talkoovuoroni kirjastossa, pelasin yhden erän Amulia (2019) ja lähdin kotiin.
Amul on uutuuspeli, joka pääsi Vuoden strategiapeli 2019 -finaaliin. Peli on parhaimmillaan isolla pelaajamäärällä, ja siksi olinkin iloinen, kun esittelypöydässä pääsin pelaamaan peliä kuudella pelaajalla. Meillä Amul on nyt kirjastolainassa kotona, mutta käytännössä mahdollisuudet saada peliin enemmän kuin kolme pelaajaa ovat pienet. Amulissa pelaajat ovat kauppiaita, jotka hankkivat kortteja torilta, basaarista ja palatsista. Pointtina on pelin loppuun mennessä kerätä pöydälle eteen ja käteen mahdollisimman paljon pisteitä tuovat korttiyhdistelmät. Osa korteista antaa pisteitä riippuen omista korteistasi, osaan vaikuttaa naapureiden pelaamat kortit ja osaan kaikkien pelaajien valinnat.
Loppukaneettina: omat pelit jäivät tänä vuonna vähiin, mutta talkoovuorot olivat kiva kokemus. Lautapeliseuran pelikirjasto on hurjan iso ja voi olla vaikea valita pelattavaa. Kirjastotiskillä kuitenkin näkee mitkä pelit kiertävät eniten, ja saa hyviä vinkkejä omiinkin pelikokeiluihin. Ensi vuonna uudelleen.
Koko perhe pelaa 
Vastaa