Kierrän paljon kirpputoreja, ja jotta osaan poimia lastenpeleistä helmet hyllyyn taaperoa varten odottamaan, testattiin isompien lasten kanssa (7 ja 9-vuotiaat) lasten yhteistyöpelejä. Muutamia näistä onneksi löytyy uutenakin vielä kaupasta. Meidän isommat lapset ovat jo aavistuksen yli-ikäisiä moneen peleistä, mutta tuoreessa muistissa on myös aika, jolloin melkein peli kuin peli aiheutti kiukkua ja murhetta, kun kaksi eri ikäistä lasta keskenään niitä pelasi. Yhteistyöpelit ovat siksi tervetullut täydennys hyllyyn. Näitä voisi olla enemmänkin. Puuttuuko listalta joku, joka kuitenkin olisi järkevästi saatavilla?
Peikkopolku
Peikkopolku-lautapelissä (2014) pelaajat rakentavat laatoista polkua metsän läpi kohti pimeää luolaa, jossa on aarre. Aarretta vartioi lohikäärme. Matkalla on poimittava kolme avainta, koska arkku on lukossa. Pelaajat voittavat, jos polku arkulle valmistuu ennen kuin lohikäärme ehtii sinne. Vuorollaan nostetaan laatta ja pelataan se polun jatkoksi tai lohikäärmeen polulle, riippuen tuleeko polku- vai lohikäärmelaatta.
Peikkopolku on pienten lasten peli. Peliä tässä ei kauheasti ole, mutta laattojen asettelu on kyllä kivaa. Porttipeli kohti Carcassonnea ehkäpä? Käytännössä laatalla ei ole kovin montaa vaihtoehtoista paikkaa. Ikäsuositus on 4+, mutta kokeilisin tätä kyllä 3-5 vuotiaiden kanssa. Omalle 7-vuotiaalle tästä ei enää peliksi ollut, voittaminen tuntui liian helpolta, mutta nuorimmalle voisin ostaa varastoon. Tosin kaupasta tätä peliä ei taida enää löytää, mutta käytettynä ehkäpä.
Hedelmätarha
Hedelmätarha-peli on klassikko vuodelta 1986. Pelissä heitetään noppaa, ja poimitaan koriin nopan osoittama hedelmä. Jos nopasta tuleekin korppi, lisätään korppipalapeliin yksi pala. Tavoitteena on poimia kaikki hedelmät koreihin ennen kuin korppipalapeli valmistuu.
Peli on tosi yksinkertainen ja toimii jo hyvin pienten lasten kanssa. Melko yksitoikkoiseksi puuha tosin meinaa ainakin aikuisesta käydä, kun vuorot toistuvat samanlaisina ja peli kestää väkisinkin melko pitkään. Lapsetkaan eivät kovin montaa pelikertaa jaksaneet.
Hedelmätarha-lautapelistä on myös ensipeliversio (Minun ensimmäinen pelini: Hedelmätarha), joka on tarkoitettu kahdesta vuodesta ylöspäin. Meillä 2-vuotias kutsuu sitä korppipeliksi, ja sitä pelataan vähintään kerran päivässä. Jos jomman kumman meille hankkisin omaksi, se olisi tämä taaperoversio, jonka isot hedelmät eivät huku niin helposti kuin isomman pelin pienet, ja joka loppuu huomattavasti lyhyemmässä ajassa. Mainio ensipeli!
Kellotornin kummitukset
Kellotornin kummitukset (2013) on yhteistyömuistipeli, jossa pyritään löytämään kaikki kolmen samanvärisen kummituksen ryhmää ennen kuin kello lyö kaksitoista. Jos nostetaan väärän värinen kummitus, kello siirtyy viisi minuuttia eteenpäin. Yhteistyö on toteutettu siten, että pelaaja nostaa vuorollaan aina yhden laatan, sitten on seuraavan pelaajan vuoro nostaa laatta. Toisia saa valinnoissa myös neuvoa.
Tätä pelatessa meillä on ollut aina hauskaa. Nyt testattiin lasten kanssa niin, että myös 2-vuotias oli mukana. Hyvin onnistui ja myös hänellä oli hauskaa. Peli näyttää toimivan hyvin eri-ikäisten lasten kesken, koska valintoja voi pohtia yhdessä. Mitään mullistavaa pelissä ei ole, pohjimmiltaan peli on ”ihan vain” muistipeli.
Leo menee parturiin
Leo menee parturiin -pelissä (2016) leijonan harja on päässyt pitkäksi ja hänellä on viisi päivää aikaa löytää parturiin. Parturiin kulkee polku laattoja, joiden kääntöpuolella on väri. Pelaajat pelaavat kädestään liikkumiskortteja. Pelatun kortin ja käännetyn laatan värit määräävät kuluuko aikaa vai ei. Illan tullessa Leo palaa alkuun ja pelaajat painavat käännettyjen laattojen värit mieleensä. Laatat käännetään jälleen väärinpäin ja Leo lähtee uudelleen liikkeelle. Nyt pelaajat tietävät jo enemmän laatoista. Peli päättyy Leon päästessä parturiin tai viidennen päivän iltana.
Peli on yhteistyömuistipeli, mutta merkitystä on paljon myös käsikorteilla: onko kädessä juuri sitä oikeaa korttia? Laattojen mieleen painaminen on meidän lapsista hauskaa, ja Leon päästyä parturiin koettiin ihan aitoa iloa. Korttituuri vaihtelee paljonkin ja välillä tekee tiukkaa ehtiä parturiin, vaikka laatat on painettu hyvin mieleen, ja välillä taas se käy helposti. Pelissä on näyttävät ja kestävän oloiset komponentit. Käsikortitkin ovat vahvaa pahvia.
Tässä kerrotuista peleistä Leo menee parturiin on oma lempparini, ja se onneksi löytyi hyllyyn kirpparilta. Tätä saa myös edelleen ainakin kirjoitushetkellä kaupasta, mikä ei ole tilanne kaikkien listan pelien kohdalla. 7-vuotias tykästyi peliin kovasti ja itse ajattelin, että n. 5-vuotiaasta eteenpäin tämä voisi toimia. Sen verran taktista ajattelua korttien valinta vaatii.
Richard Scarry’s Busytown: Eye found it
Richard Scarry’s Busytown: Eye found it (2009) -nimihirviön taakse kätkeytyy pyöräytä-ja-liiku-tyyppinen hauska etsimispeli (a.k.a. Touhula-peli), joka palkittiin Suomessa Vuoden lastenpeli 2011 -palkinnolla. Valtavan suuri pelilauta jaksaa innostaa kouluikäisiäkin lapsia, mutta myös taapero liikuttaa pelinappulaa sujuvasti, vaikkei etsimiseen vielä osaakaan osallistua.
Pelivuorolla pyöräytetään spinneriä, joka kertoo saako pelaaja liikuttaa nappulaansa, onko vuorossa etsimistehtävä vai syövätkö possut eväitään. Etsimistehtävässä kaikki pelaajat saavat etsiä pelilaudan kuvituksesta kortin osoittamia asioita, ja tiimalasin kuluttua loppuun kaikki saavat liikkua löydettyjen asioiden lukumäärän verran. Pelilaudan loppuosan kaikki pelaajat kulkevat yhdessä lautalla. Pelaajat voittavat, jos pääsevät maaliin ennen kuin possut ovat syöneet kaikki eväänsä.
Etsimistehtävät virkistävät hyvin muuten aika tavanomaista peliä, jota tosin myös yksityiskohtainen kuvitus ja massiivinen koko auttavat erottumaan massasta. Pienessä määrin saa myös tehdä valintoja reitin suhteen. Tämä on aikuisellekin mielekäs peli pelata, joka testin jälkeen päätyi meillä hyllyyn.
Olipa kerran
Fairy tales – Olipa kerran (2006) on lautapeli satumaailmasta. Siinä pyritään kokoamaan satukirjaa etsimällä pareja satukirjan sivujen puolikkaista, jotka kuningas on repinyt ja levitellyt puutarhaan. Puolikkaat ovat piilossa laattojen alla, joita liikuttelemalla näkyviin on tarkoitus saada saman sadun kaksi puolikasta. Aina kun pari löytyy, saa kääntää yhden laatoista niittypuoli ylöspäin. Pelin yksi tavoite on löytää kaikki sadut ja toinen on kulkea niittypaloja pitkin turvaan ennen kuin kuningas ehtii kiertää linnan.
Peli toimii meidän 7- ja 9-vuotiailla lapsilla hienosti, ja se on päässyt paristi lautapelipäivinä mukaan kouluunkin. 5+ vuotiaat varmasti pysyisivät hyvin pelissä mukana. Teema on myös kiva: kuvat klassikkosaduista herättivät meillä keskustelua, sillä kaikki eivät ole sieltä tutuimmasta päästä. Kaikki komponentit ovat laadukkaita ja miellyttävät myös silmää, eikä muistipeliosuuskaan tunnu tylsältä, kun se on toteutettu laattoja työntämällä.
Saturetki
Saturetki-pelissä neljä ihanan näköistä pikkueläintä on matkalla isoäidin luokse yökylään. Matkalla täytyy ensin hakea unikaverit jokaiselle mukaan, sitten etsiä niityltä mansikoita ja mummon silmälasit. Lopuksi kaikkien eläinten tulee päästä omaan sänkyyn satua kuuntelemaan ennen kuin aurinko laskee ja kuu nousee taivaalle.
Vuorollaan pelaajat pyöräyttävät spinneriä, joka määrää paljonko liikutaan. Pelaajat saavat valita mitä eläimistä liikuttavat missäkin tilanteessa. Muutoin pelissä ei sitten ihmeempää olekaan. Pyöritellään ja liikutaan. Mutta tämän pelin pointti onkin enemmän söpöys, joka varmasti voi innostaa tietyn ikäisiä lapsia pelien maailmaan. Sanoisin, että 3-7 ikäluokassa peli uppoaa todennäköisimmin, sillä meidän paljon pelaavat 7- ja 9-vuotiaat eivät tästä enää innostuneet.
Mitä näiden jälkeen?
Yhteistyöpelejä löytyy toki myös aikuisille/perheille suunnatuista peleistä ja mikä sen mukavampaa, kuin pelata yhdessä koko perheellä ilman sitä kuuluisaa loppukiukkua. Meillä muutamia muita kuin lasten yhteistyöpelejä on kokeiltu lasten mentyä kouluun/eskariin. Ongelmana ovat olleet pelien jännittävät aiheet. Kaikille tämä ei ole este eikä hidaste, mutta meidän lapset elävät pelin tarinassa mukana ja pelit ovat tuntuneet jännittäviltä. Meillä lasten kanssa kokeiltuja ovat seikkailupeli Salaisuuksien saari sekä pakohuonepeleistä Escape the room: Arvoitus tähtitieteilijän kartanossa ja Exit: Sunken treasure. Nämä olivat pelattavuudeltaan ja vaikeustasoltaan oikein sopivia meidän 9- ja 7-vuotiaille. Meidän aikuisten tämänhetkinen ehdoton suosikki yhteistyöpeleistä on Spirit Island, johon voisin ajatella ottavani yläasteikäisten lautapelaamista pidempään harrastaneen lapsen hyvin mukaan.
Koko perhe pelaa 
Vastaa