Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Lasten kanssa Lautapelaamaan-tapahtumassa

Vielä pari vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan, että vapaaehtoisesti lähtisin yksin lasten kanssa pääkaupunkiin, sen verran vilkkaita tapauksia nämä ovat. Mutta nyt, kun 6-vuotiaasta on tullut päivittäinen pelikaveri, niin ei ollut puolikastakaan kysymystä, että olisin lähtenyt yksin, vaikka se olisi ollut periaatteessa ihan helposti järjestettävissä. Koko porukka odotti tapahtumaa innolla ja olihan matka itsessäänkin melkoinen seikkailu, kun junalla ja metrolla mentiin. Itseänikin vähän jännitti. Reissuun lähti lisäkseni siis perheen 6- ja 8-vuotiaat.

Lautapelaamaan-tapahtuma järjestetään vuosittain ja se pitää sisällään vapaata pelaamista. Ilmaisessa tapahtumassa on paikalla Suomen lautapeliseuran pelikokoelma lainattavana, ja tietysti paljon peliseuraa. Meillä oli nyt peliseura omasta takaa mukana, mutta kokoelmaa kyllä hyödynnettiin. Huippua kun sai valita hyllystä mitä halusi, lapsetkin tykkäsivät.

Heti perille päästyämme törmäsimme valtavaan PitchCar-rataan, jota ei voinut olla kokeilematta. Pelissä neppaillaan pieniä puukiekkoja, joissa on auton kuva. Radalla oli ylämäkiä, mutkia ja myös silmukka – aikamoista. Olin etukäteen miettinyt onko paikalla muita lapsia, mutta juurikin tämän autoradan ympärillä oli lapsia jo lähemmäs kymmenen. Ja muutenkin lapsiperheitä oli paljon paikalla.

Valtava PitchCar-rata
Valtava PitchCar-rata

Lasten ensimmäinen valinta pelihyllystä oli BurgerMania, joka onneksi oli kaksinpeli, enkä joutunut mukaan. Pelissä koottiin liukuhihnalla hampurilaisia pinseteillä. Sillä aikaa, kun lapset järjestelivät tomaattiviipaleita ja pihvejä, ehdin kivasti opetella Queendominon säännöt. Kingdomino opeteltiin 6-vuotiaan kanssa edellisessä pelitapahtumassa, Hypeconissa, joten Queendomino osui hyllyssä 6-vuotiaan silmään.

BurgerMania hampurilaispeli
Hampurilaiset rakentuvat tilauskorttien mukaisesti BurgerMania hampurilaispelissä

Queendominon perusidea on sama kuin Kingdominossa eli laatoilla rakennetaan omaa kuningaskuntaa. Alueista saa pisteitä laatoilla olevien kruunujen ja laattojen lukumäärän mukaan. Pelijärjestys kierroksella määräytyy joka kierroksella erikseen sen mukaan minkä laatan edellisellä kierroksella valitsit. Yleistettynä huonomman laatan valitsemalla saat seuraavalla kierroksella valita laatan ennen muita. Kingdominossa tässä olisi pelin koko idea, mutta Queendominossa rakennetaan lisäksi rakennuksia kaupunkiin, sekä kerätään rahaa ritareiden avulla. Peli toimi lasten kanssa ihan hyvin, mutta ehkä itse tykkäsin kuitenkin enemmän yksinkertaisemmasta Kingdominosta. Nuorin voitti pelin, joten todistetusti lapsiosasto pysyi hyvin kärryillä.

Queendomino
Queendomino menossa

Evästauon jälkeen etsimme hyllystä Pelaajani-blogin Janin meille vinkkaaman Spinderellan. Se on lastenpeli, jossa on hauska idea. Pelilauta on kaksikerroksinen: yläkerroksessa on kaksi hämähäkkiä, jotka magneetin avulla pyydystävät alakerrassa liikkuvia muurahaisia. Jokaisella pelaajalla on kolme muurahaista, jotka pitäisi saada maaliin. Tämä peli pitäisi lasten mielestä saada kotiinkin. He suostuivat lopettamaan pelaamisen kolmen pelikerran jälkeen vasta, kun tarkistin, että peli löytyy kirjastosta.

Spinderella
Yläkerroksessa hämähäkit vaanivat muurahaisia

Lopuksi lapset valitsivat hyllystä vielä kolme peliä, jotka ehdittiin pikaisesti pelata ennen kotiinlähtöä. Pöydälle päätyivät elektroninen visailupeli Totta vai tarua, Trio-jäätelötötterönrakennuspeli ja Halli Klack! -nopeuspeli (palkittu Suomen Vuoden lastenpeli -palkinnolla vuonna 2012). Näistä ensimmäinen ja jälkimmäinen aiheuttivat vähän pahaa mieltä, mutta keskimmäinen oli oikeastaan ihan kiva lastenpeli.

Halli Klack, Totta vai tarua ja Trio
Ylhäällä Halli Klack, alhaalla Totta vai tarua ja Trio

Ensi vuonna sitten uudelleen. Jatkossa täytyy suunnitella vähän etukäteen jonkinnäköistä pelilistaa. Nyt annoin lasten valita, mikä sinänsä oli ihan kiva, mutta aika randomilla noita valintoja tehtiin ja pelattavaksi osui lähinnä lastenpelejä, vaikka perhepelejä meillä muuten on jo jonkun aikaa pelattu. Muutama etukäteen pohdittu ja opeteltu peli ei olisi ollut pahitteeksi. Ja tietysti pitää mennä useampana päivänä..

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: